Viimeinen rauhallinen päivä reiluun viikkoon

Huh kauhistus. Ensi viikolla on hiihtolomat koululaisilla. Niin ihania kuin nuo lapset ovatkin niin hieman hirvittää ajatus, etteivät viikkoon mene kouluun. Sehän tarkoittaa luultavasti sitä, että sisällä on meno hurjaa jo aamusta asti. Jotain hyvää siis on sisäoppilaitoksissa, sinnehän voi lapset jättää vaikka loma-aikanakin ;) Onneksi kaupunki sentään on järjestänyt koululaisille ohjelmaa, johon meidän kolme koululaista ottavat osaa. Esikoinen ja Kolmonen, meidän isot pojat, menevät heti maanantaina liikuntaseikkailuun urheilutalolle, keskiviikkona on vuorossa vesipeuhula uimahallilla ja sinne lähtee vanhin tyttökin, perjantaina sitten luistelua, joka ei tosin poikia kiinnostanut eli tyttö menee yksin. Lopulle ajalle pitänee toivoa vain pikkupakkasta, että voi ulos laittaa?

Vanhan ajan päivä

7 v:llä oli tänään koulussa "vanhan ajan päivä". Koulun puolesta toivottiin pukeutumista vanhan ajan vaatteisiin mutta mistäpä niitä meiltä löytyisi kun ei sellaisia ole koskaan tarvittu, ja isovanhemmat asuvat pidemmällä. Korvaavaksi vaatetukseksi kelpasi sitten myös ihan suorat housut ja kauluspaita, jota tosin ei löytynyt sitäkään vaikka kuinka etsin. Alan pikku hiljaa uskoa miestä siinä, että pesukone syö sähkön lisäksi vaatteita kun niitä ei pesun jälkeen enää löydy. Tähän asti kone on tosin tyytynyt vain sukkiin (parittomia on iso kasa). Piti pojan sitten tyytyä vain siistimpään poolokauluspaitaan. Koulusta kotiin tulikin hymyilevä poika, joka kertoi joutuneensä kymmenen kertaa nurkkaan päivän aikana. Koulu kesti kolme tuntia, joten tuo oli aika hyvä saavutus ;) Kysyin miksi nurkkaan oli joutunut niin vastaus oli "koska nauroin, ei olisi saanut nauraa tunnilla" - niinpä.. se taisi olla entisaikaan vähän tiukempaa se miten sai käyttäytyä tunnilla. Syy nauruun oli kuulema ollut kaunokirjoitus, olivat taululle joutuneet kirjoittamaan vanhan ajan kaunokirjoitusta.

Lääketaistelu

Vauva ei taida oikein antibiootin päälle ymmärtää, vaikka minusta se on ihan hyvää - tuli maistettua kun näpit tahmaisina joudun sormin lääkettä takaisin suuhun tunkemaan. Mokomakin pikkuepeli kun ei avaa suutaan kunnolla, että saisin ruiskautettua lääkeen tarpeeksi syvälle, ja jos suun avaa niin työntää kielen ulos. Tässä tapauksessa olisi siis toivottavaa, että jopa huutaisi vastalausetta niin onnistuisi paremmin *kammomamma*. No, tavalla tai toisella minä sen lääkkeen suusta alas laitan, vauvan parhaaksihan se on. Ehkäpä tuo vielä alkaa sujumaan kun lääkekuurin päiviä on jäljellä vielä kahdeksan, pääsisin eroon tahmanäpeistä minäkin. 2 v. on jo sen verran iso tyttö, että ottaa lääkkeen kyllä nätisti kunhan ensin saan tytön kiinni - pitäisi harjoitella lassoamista niin ei tarvitsisi juosta ympäri taloa.

Kävin apteekista ostamassa maitohappobakteereita eilen kun 4 v. oli muskarissa. Lähinnä Vauvalle. Jotenkin sitä ajattelee että pienellä on herkempi masu kun ruokapuolena on edelleen pääosissa äidinmaito ja vain lisäksi saa kiinteitä eli antibiootti voisi herkemmin saada masun sekaisin. Mhb-coctailin tarjosin iltapuuron seassa, ja opin sen, että sitä jauhetta ei saa olla lusikassa kerralla paljoa tai se palautuu pikapostina takaisin kielen suosiollisella avustuksella. Ja sitten se pitää kauhoa ruokakaulurin kaukalosta taas takaisin. 2 v. ei mhb:ta halunnut, joten en viitsi pakottaa. Aamupäivästä sain mhb:n ujutettua Vauvalle vellin seassa.

Pikku konttaaja

Voi kuinka olen tänään nauttinut kun olen tuota pientä konttailijaa katsellut. Kuinka ihanan näköistä tuo konttaus onkaan kun sitä tekee tuollainen pikkusintti, läps-läps-läps kuuluu vain läpsytys ja peppu heiluu kun toinen mennä vipeltää paikasta toiseen. "Hmm ämmämmämmm höö höö" kuuluu vain kommenttina ja hymynaama loistaa. Miten ihana vaihe tämäkin. Niin, minulla ei siis ole enää pikkuvauvaa (ja nyt irkkikaverit nauraa katketakseen kun tämän myönsin ;D ) mutta vauva kuitenkin. Taitavat nämä lapset aina olla äidin vauvoja tavallaan kuitenkin.. lopunikäänsä.. huolimatta siitä että kasvavat. Odotusajastahan se alkaa jo huoli lapsesta, eikä se lopu ikinä, ei vaikka lapsi kasvaa ja tulee aikuiseksi.

IRC

Tuossa tulikin viittaus kotiäidin henkireikään ylempänä. Ilman irkkiä olisi kyllä nämä kotivuodet olleet paljon tylsempiä. Kotona kuitenkin tulee oltua paljon, ja kyllä sitä kaipaa juttuseuraa omalle ajalle, esim. kun vauva nukkuu päiväunia. Puhumattakaan siitä, että jos on joku ongelma, niin irkistä löytyy apua yleensä nopeasti.. ja kanavia aihepiirin mukaan löytyy myös. Onpa irkissä ollut juttua siitäkin, että ohjeet irkkaukseen pitäisi laittaa jo äitiyspakkaukseen mukaan - ensikertalaiselle etenkin kun voi mieleen tulla paljonkin kysyttävää, eikä sitä oikein neuvolaankaan viitsi soitella alvariinsa.

Tuhotehotytöt

Kirjoituksissa saatan välillä käyttää sanaa tuhotehotytöt - se tarkoittaa näitä 4 v. ja 2 v. tyttöjä. Ovat nimityksen ansainneet ihan täydellä syyllä tempauksillaan tässä vuoden parin aikana (2 v. siis täyttää pian jo 3 v.). Tänään tuhotehotytöt ovat pitäneet vauhtia yllä mutta tuhoja ei hirveämmin ole tullut. Olohuoneen lattia vain oli täynnä leivän murusia yhdessä vaiheessa, pari saviruukkua on hajalla, jotka Kakkonen eli 9 v. tyttö, teki keramiikkakerhossa vuosi sitten :/ , ja vessan lattia lainehti vedestä vesileikkien seurauksena. Lisäksi nuorempi termiitti on huudattanut Vauvaa, kiljunut niin että äidin ennestään kipeä pää (migreeni) meinaa hajota sirpaleiksi, juossut, hyppinyt ja kiipeillyt, ja levittänyt kirjahyllyn alempien tasojen tavarat lattialle. Siis ihan normaali päivä.

Vanhempi tytöistä puolestaan on näyttänyt taas kuinka hänestä löytyy "asennetta". Luoja varjelkoon miestä joka tuosta vaimon saa ;) - voisin toistaa näin isäni minusta sanoman lauseen (vaikka minun miehelläni kävi kyllä tuuri kun minut vaimoksi sai, imo). Jos joku ei mene niin kuin neiti haluaa niin auta armias sitä marinaa ja huutoa. Tavaratkin saattavat saada lentokyytiä ja ovia paukutellaan mennessä niin että karmit meinaavat irrota. Keneenköhän on tyttö tullut? Minä en heittele tavaroita, ovi kyllä saattaa joskus paukahtaa vähän kovempaa jos mieheen hermostun, sen myönnän. Että kai minustakin sitten hieman "asennetta" löytyy...