Vauhtikaksikko iskee jälleen
Eilen aamulla oli tarkoitus lähteä käymään kaupassa ennen Poppanan kerhoa. Se reissu tyssäsi kotonamme sijaitsevaan mustaan aukkoon, joka nielee kaiken niin ettei niitä löydä muuta kuin sattumalta kun etsii jotain muuta asiaa. Ensin oli Pipalta housut kateissa, sitten Poppanalta silmälasit, oli kuulema Isosiskolle ne edellisenä iltana antanut kun riehuivat pimeässä huoneessa ja törmäilivät (ja kivaa oli metelistä päätellen). Housuja nyt on talo vääränään mutta silmälaseja ei - konttasin joka huoneen läpi, kiipeilin seinille ja tähyilin kirjahyllyjen päällekin... ei löytynyt. Aika kului etsiessä niin, ettei mihinkään kauppaan ennen kerhoa ennättänyt. Pipan housut kyllä löytyivät silmälaseja etsiessä.
Kun Isosisko tuli koulusta, kyselin että mihin oli Poppanan lasit laittanut. Kuinka ollakaan, vastaus ei yllättänyt "en minä niihin ole koskenut" :PP Ne olikin kuulema Esikoisen jäljillä. Noo, odottelin Esikoista paikalle ja kysyin saman kysymyksen, vastaus oli taas sama kuin Isosiskolla. Siinä vaiheessa meinasin jo hiiltyä täällä asustavalle, varastelevalle ja hukkailevalle kotitontulle kunnolla - kyllähän meidän neiti kierosilmä (hellällä äänensävyllä tuo) lasinsa tarvitsee. Tietokone (se toinen, ei tämä minun) meni käyttökieltoon kunnes lasit löytyvät JA joka huoneesta häviää roskat lattialta, muumioituneet omenanraadot laatikoista, leivänkorput kirjahyllyistä jne. Lasit löytyivätkin äkkiä kun lapset kiirehtivät siivoamaan - ne olivat Pipan sängyn (jossa neiti ei kylläkään nuku) alla nurkassa. Siis ihan joka paikkaan minä en kontannutkaan... pelkäsin mitä sieltä hyökkää pimeistä nurkista kimppuun.
Sen jälkeen päivä kului rauhallisesti iltaan asti. Miehen tultua töistä, menimme koko perhe ulos. Minä lähdin askelmittarin patterin metsästykseen kauppaan Taaperon kanssa, ja siellä ollessa Pipan kummitäti P soitti ja kysyi kiinnostaisiko iltalenkki. Sovittiin treffit meille. Ehdin sitä ennen kruisailla ostamaan sisä- ja ulkokumit Tuuliviirin pyörään, renkaat kun on paikattu jo niin moneen kertaan että parempi oli ostaa uudet. Tuuliviiri hajoittaa kaiken! Neljännet kengätkin menossa kovaa vauhtia hajalle, ja jotta ne varmasti hajoavat, niin poika on saksilla vähän auttanut kun nauha oli solmussa eikä mahtunut reiän läpi... leikkasi sitten reiän pois... joopajoo.
No, minä ja P olimme yhtäaaikaa pihassa, joten lykkäsin Taaperon lisärasitukseksi rattaisiin, ja jätin muut lapset Miehen huomaan. Oli ihana kävellä tuollainen 5,5 kilometrin lenkki kun oli juttuseuraa - ylämäessä Taaperon kärryjen vauhti ihan pikkasen hidastui. Ei kunto meinannut riittää P:n vauhtiin. Hiukan vajaa tunti lenkkiin meni ja hiki oli kun taas kotona oltiin. P lähti samantien kotiinsa, ja Mies ilmoitti lämmittäneensä saunan että pääsen pesulle heti ♥ ♥ Ihanan ajattelevainen mies minulla :)
Saunan jälkeen alkoi sitten paljastua kaikennäköistä... Tehotyttötermiitit olivat tulleet keskenään sisään, ja kuinkas ollakaan, Esikoisen joukkueen hyväksi myytävät minisuklaapatukka pussit olivat kadonneet ja leikkihuoneen lattia ja lipasto pursuivat karkkipaperia... kaksi pussia oli jäljellä ja sinne ne meni! Siis 20 minimars:ia oli kadonnut Pipan ja Poppanan suuhun! AARRGGGHHH GRRRR MURRRRR!!! Että on meidän perhe nyt sitten joukkuetta ainakin kannattanut kun neljä pussia maksetaan :PP
Isosisko puolestaan siivoili leikkihuonetta ja teki löytöjä. Suklaavarkauden lisäksi tytöt olivat käyneet jääkaapilla. Ensin löytyi sitruunamehupullo, sellainen keltainen jossa on laimentamatonta sitruunamehua - tytöt olivat sitä juoneet. Sitten löytyi taas kerran kermapurkki, joka oli avattu ja siitä juotu (hyi hitsi, en ymmärrä kuinka nuo voi?? - sitruunamehun vielä ymmärrän). Jääkaapista puolestaan löytyi tyhjä kinkkurasia, olivat vetäisseet leikkeleet huiviinsa nekin. Puuuuuh!!! Haluaisiko joku pari tyttöstä pariksi kuukaudeksi hoiviinsa?
Tänään alkoi perhekerho ja aamusta oli kiire sinne. Siellä tytöt olivat kunnolla, toinen askarteli ja toinen kasaili palapelejä. Kerhosta lähdettiin kauppaan ja yritin lahjoa tytöt, lupasin mäkkärin hampurilaiset ostoskierroksen jälkeen jos ovat kunnolla. Hah! Ei tehonnut lahjonta tänään, sain kirmata tyttösten perässä kaupassa aina välillä kun nämä pyörivät siellä sun täällä niin että Poppana istui rattaanmallisissa kärryissä ja Pipa työnsi - Pipan ohjauksessa on vain pahasti vikaa ja siinä oli vaarassa niin hyllyt kuin muut kaupassa olijat. Sain tytöt kuitenkin lähelle kassaa, kunnes Pipa teki kävelylakon kun komensin pois leluhyllyiltä (miksi leluhyllyt on kassan lähellä, veisivät ne kauimpaan kolkkaan ettei kassan lähellä enää ole mitään houkutuksia). Siinä ei sitten auttanut kuin kädestä taluttaminen ja lopulta olkapäällä kantaminen. Neiti itki ja huusi. Kumpikin meinasi kuitenkin mäkkärin kohdalla, että syömään mennään. Kysyin oliko käytös ollut hyvää, ja Poppana myönsi ettei. Niinpä käveltiin ohi, ja sitten iski Poppana jarrut päälle ja jämähti kuin täi tervaan oven eteen. Kädet ei enää riittäneet kantamiseen kun Taapero oli sylissä ja kauppakassit toisessa kädessä, joten jätin Poppanan siihen ja kävelin autolle joka oli vieressä. Ajattelin viedä ostokset ja Taaperon autoon kun Pipa vielä ainakin käveli, ja palata sitten hakemaan Poppanaa. Loppujen lopuksi Poppana tuli kuitenkin perässä itse.
Autoa kuskin paikalle kiertäessä mietin minkä kumman takia olin laittanut pitkähihaista puseroa ja fleecetakkia päälle, hihaton toppi olisi ollut parempi kun kuuma oli kuin pahimmilla kesähelteillä.

3 Comments:
At syyskuuta 14, 2005 2:44 ip., Anonyymi said…
Paljonko on paljon?
Monta askelta tulee kilometristä?
Tai jotain.. vähän kiinnostais.. Toki jalkojen pituus vaikuttaa, mutta noin.. :D
At syyskuuta 14, 2005 3:25 ip., tsu said…
En ole mittarilla ehtinyt katsomaan kun se patteri kuoli heti alkuunsa, mutta kun askelpituuden keskiarvo minulla on 86cm niin laskin että kilometriin menis noin 1163 askelta. Osasinkohan laskea oikein...
At syyskuuta 14, 2005 4:02 ip., Anonyymi said…
Hahaa, olen yhä vahvemmin sitä mieltä että BigBrother tyyppinen piilokameraohjelma Kotikarusellista! Minä ainakin suorastaan liimaantuisin telkun eteen..
Lähetä kommentti
<< Home