Kotikaruselli

Perhe-elämän pyöritystä johon kuusi lasta antaa tahdin - marssijärjestyksen määrävät kuitenkin vanhemmat

Esikoisen 13 v. synttäreihin on aikaa
Lilypie Baby Ticker

Isosiskon 11 v. synttäreihin on aikaa
Lilypie Baby Ticker

Tuuliviirin 9 v. synttäreihin on aikaa
Lilypie Baby Ticker


Lilypie Baby Ticker

Pipa
Lilypie Baby Ticker

Vauva-Taapero
Lilypie Baby Ticker

maanantaina, syyskuuta 05, 2005

Uusi viikko uudet kujeet

Viikonloppu sujui kuin sujuikin rauhallisesti poikain kera kotona. Ei mitään mullistavia kahinoita, sen sijaan oli mukava katsella kuinka isoveljet leikkivät Taaperon kanssa ja Taaperolla oli hauskaa. Piiloleikki on selkeästi kuopuksen suosikkileikki, toinen on istua taaperokärryssä ja kiljua jotakuta työntämään ympäri kämppää.

Esikoisen pelit sujuiva eilen Loviisassa hyvin. Voitto kotiin, ja peli oli kuulema ollut hyvää katsottavaa myös Miehen mielestä. Sillä välin kun Esikoinen hikoili ottelun tuiskeessa, minä, tytöt ja Taapero oltiin ulkona. Taapero nauttii hiekkalaatikossa istuskelusta, ja välillä Isosisko keinutteli keinussa tai veti polkuauton kyydissä. Minä istuin puutarhakeinussa ja neuloin, ja katselin lasten puuhasteluja. Kun tehotytöt ja Taapero innostuivat vierimään makuultaan nurmikkomäkeä alas, oli aika laittaa sauna lämpiämään, että saavat huuhdella roskat päästään pois.

Saunan jälkeen oli iltapalan aika - lämpimiä voileipiä. Kylläpä pitkästä aikaa maistuivatkin hyvälle. Päällä oli sinappi-ketsuppiseosta, palvikinkkua, sipulia, valkosipulia ja juustoa... nam nam! Oli niin hyvää, että tänään on pakko ottaa uusiksi, mutta huomenna saa kelvata tavalliset leivät - kaksi isoa paahtoleipäpakettia meni hetkessä :o

Tänään muistin ihan itse Tuuliviirin opettajan tapaamisen. Oli kiva kuulla kuinka opettaja kehui Tuuliviirin edistymistä ja opiskeluintoa. Kaikki sujuu niin hyvin, että kevätpuolella Tuuliviiri pääsee joitain tunteja harjoittelemaan isossa luokassa, ja kolmannella siirtyy yleisopetuksen puolelle kokoaikaisesti. Jutustelun lomassa opettaja kyseli voisinko Mieheltä tiedustella vapaapäiviä tässä kuussa. Ovat suunnitelleet retkipäivää, ja koska meillä on pikkubussi, siihen mahtuisi useampi matkustaja eli Mies jos suostuisi kuskiksi heille (on kerran aikaisemminkin ollut). Opettaja tuumasi, että minusta ei niin suurta hyötyä kuskina ole kun joutuisin kolme paikkaa täyttämään jo tehotuhoilla ja Taaperolla ;) Kotona Miehen ruokiksella selvisi sitten, että tuolloin Miehellä on kesälomaviikko, joten pääsee hyvin kuskiksi. Pitää muistaa kirjoittaa reissuvihkoon viestiä.

Ruokakokeiluna oli kotona tänään ne täytetyt kesäkurpitsat. Minä tykkäsin, muu perhe nurisi. Nuriskoot - kerran minä tykkäsin, noita tulee tulevaisuudessakin. Maustaminen vain pitää ottaa tarkemmin, enemmän makua olisi saanut olla. Laitoin täytteeseen jauhelihaa, Creme Bonjour Valkosipulia, suolaa, mustapippuria, maustepippuria, porkkanaa, paprikaa, kesäkurpitsan sisuksen ja Kikkomanin soijaa.