Meillä jyrätään ja Isosisko 10 v.

Ihan alkuun nyt ensin kuva kukista, jotka Mies toi eilen ruokatunnillaan... hääpäivän kunniaksi vähän myöhästyneenä kun oli sen unohtanut :)


kauniita

Oli tarkoitus eilen mennä K:n kanssa ensin kuntosalille illalla mutta homma peruuntuikin kun K:n fysioterapeutti kielsi tekemästä mitään raskasta samana päivänä kun on ollut hoidossa. Noo, kun kerran on tarkoitus kuntoa vähän kohottaa niin lähdettiin sitten klo 20 kävelylenkille. Mies sai jäädä terminaattorilauman vahdiksi.

Voi jestas mandeera sentään.. Siis kyllä oli ihanaa olla liikenteessä ilman lapsia, sai keskittyä vain puhumiseen (ja kävelyvauhdissa pysymiseen) ihan rauhassa. Aivan mahtavaa. Tuli sitten tehtyä huomaamatta tunnin ja vartin lenkki (pari kertaa pysähdytiin näyteikkunoita ihastelemaan), ja hauskaa oli. Mahtoivat muut immeiset katsoa, että olikohan nuo tädit maistissa tai jotain, sellainen hihitys ja kikatus oli - siis vauhti päällä jutuissakin. Päätettiin ottaa ehdottomasti kävelylenkki tänäänkin. Sama aika ja sama paikka. Jees.

Kotiin kun tulin niin vastassa olikin Mies joka persiisiin ammutulta karhulta, itkua tihrustava Pipa ja mariseva Poppana. Teki mieli kääntyä kannoilla ovesta ja lähteä tekemään kiekka uudestaan. Mutta eihän kunnon äiti niin tee :P . Kyselin sitten että mikäs nyt on. Noo, Poppana oli jyrännyt Pipan jalan tai ainakin yrittänyt tehdä siitä littanaa lättänää hyppäämällä kirjoituspöydältä Pipan jalan päälle... Onneksi Poppana on aika hentoinen tyttö, ei nyt sentään lattajalkaa tullut.

Pipa itkeskeli pari tuntia, ja vielä kun nukkumaan mentiin. Klo 1.45 heräsin siihen että ilmastointiputken kautta tulee etäisesti suden ulvontaa kuulostavaa ääntä, joten ei kun ylös ja antamaan Pipalle pari vaihtoehtoa. Eli totesin myötätuntoisena että jalkaan varmasti sattuu mutta Isosiskon on saatava nukkua (Pipa oli taas Isosiskon vieressä) eli jos ei voi olla itkemättä, niin sitten olohuoneen sohvalle nukkumaan. Itku loppui siihen ja loppuyö sillä osastolla menikin hiljaa.. Vauva sen sijaan äänteli unissaan niin, että nukkuminen oli vähän sitä sun tätä.

Aamusta sitten herätys vähän klo 9 jälkeen, ja vastassa on jo hymyilevä Pipa joka etenee nilkuttaen mutta tuumaa vain että "katso, jalka ei ole enää kipeä". Kiva juttu. Nyt pitäisi suunnistaa kaupoille jossain vaiheessa ostamaan Isosiskolle lahjaa.

10 vuotta sitten

Tähän aikaan olin ollut käynnisteltävänä jo pian nelisen tuntia. Viikkoja oli 39+6. Aamusta klo 7 oli ollut tärskyt synnytyslääkärin kanssa (miksi ihmeessä keskellä yötä aina nuo ajat). Alapäähän oli tuikattu prostaglandiinipuikko ja odoteltiin supistuksia. Eipä niitä pahemmin näkynyt.

Klo 13 aikoihin lääkäri kysyi puhkaistaanko kalvot, ja sovin että jos kävisin ensin vieraita tapaamassa kun vierastunti oli alkanut. Muuten hyvä mutta äitini ja Esikoinen olivat lähteneet jo pois kun joku oli sanonut, että olen jo synnytyssalissa. Soittelin sitten Miestä paikalle, ja klo 14 puhkaistiin kalvot - sitten alkoikin rytinä.. huh. Miehen paikalle tuloa en pahemmin pystynyt noteeraamaan kun oli täysi työ yrittää puristaa sängyn metalliputkia mutkalle supistuksen tullessa. Nopeasti kuitenkin homma eteni, ja klo 17.14 syntyi pieni tyttösemme (3920 g ja 53,3 cm) :´) . Oi niitä aikoja..