Imetysviikko

Nyt on meneillään imetysviikko, joten voisin kantaa korteni kekoon kertomalla omista imetyskokemuksistani, en muista olenko niistä kirjoittanut mutta jos olen niin kertaus pitää muistin virkeänä.

Esikoinen
Ennen Esikoisen syntymää en lukenut, enkä muutenkaan mitään tietoja imetyksestä hankkinut. Luotin siihen että luonto hoitaa hommat kotiin. Maito nousi neljäntenä päivänä ja olo muuttui tukalaksi. Sairaalassa poju sai lisämaitoa pullosta joka ruokailun jälkeen. Paino nousi, maitoa tuntui tulevan, joten viikon sairaalassaolon jälkeen oli aika kotiutua. Imetysohjaus oli siinä, että hoitaja katsoi imetysotteen, se oli ok, joten siinä se.

Kotona kaikki oli niin uutta vauvan kanssa, ja tuoreena äitinä sitä oli hommasta kyllä ihan pihalla. Kirjoitin päiväkirjaan silloin seuraavasti: "Ensimmäinen kotiviikko oli kauhea. Vauva itki ja minä itkin. Maitoa sain tulemaan niin, että se riittää ainakin päiviksi, mutta illalla sitä ei tule tarpeeksi, rauhoittuu vasta kun saa pullosta lisää, joten Tuttelia saa iltaisin ja ennen nukkumaanmenoa." Kukaan ei kertonut vauvan kellosta, tunnettiinkohan tuota edes silloin... Toinen mikä laittoi epäilemään maidon riittävyyttä, oli jatkuva tankkaus rinnalla hereillä ollessa. Kaikkiallahan oli puhuttu että vauva syö kolmen neljän tunnin välein, neuvolassakin annettiin vinkki antaa pullosta lisämaitoa jos on itkuinen, tai tarjota tuttia - sekin oli käytössä. Toki poika nukkuikin välillä, ja kun nukkui niin otti kuutisen tunnin unet. No, osittaisimetyksellä jatkettiin 6kk, soseet aloitettiin 3kk:n ikäisenä sen ajan suositusten mukaisesti.

Isosisko
Sairaalassa tyttö näytti omaavansa hyvät syömähalut, söi ja nukkui 6-9 tuntia yhtäputkea. Kotiuduimme kun Isosisko oli neljän päivän ikäinen. Maito alkoi tulla jo sairaalassa hyvin, ja kotona jaksoin lypsää maitoa pakkaseen- tosin määrät olivat vähäisiä, parinkymmenen ml:n luokkaa. Parin viikon ikäisenä tyttö nukkui milloin sattui, illat oliva niinikään itkuisia, eikä pumpullakaan tuntunut maitoa irtoavan. Tulin samaan tulokseen kuin Esikoisen aikana, että maito ei riitä iltaisin (vaikka aamuisin sitä oli niin että pakko oli lypsää), joten korviketta kehiin. Tuttia Isosisko ei huolinut. Osittaisimetys kesti 6kk:tta, soseita alkoi saamaan jo hiukan ennen kuin 3kk:tta tuli täyteen, terveydenhoitaja ehdotti sitä avuksi vähentämään ehkä iltahuutoja. Tosin eipä Isosisko niistä pahemmin heti välittänyt.

Tuuliviiri
Kolmannen odotuksen aikana oli sitten tullut luettua hieman enemmän imetyksestä, ja siitä, että äidinmaitoa yleensä kyllä tulee kun yrittää - kaikilla se ei vain tule sormia napsauttamalla eli tulvien. Päätin imettää joka inahdukseen, vaikka 24/7 mikäli se on tarpeen. Halusin välttyä pullorumbalta, ja kuinka helppoa olisi liikku jossain kun ruoka kulkisi aina mukana ja sopivan lämpöisenä.

Tuuliviiri kun oli sitten syntyessään tuollainen pienenpieni ;) niin sain sairaalassa eräältä hoitajalta kuulla, että lisämaitoa pitää sitten antaa, ei äidinmaito voi riittää. Sairaalassa saikin lisämaitoa kuten isosisaruksensa aikoinaan (syy liittyi jotenkin raskausdiabetekseeni) parin ekan päivän aikana. Sitten maito alkoi nousta ja pakkautui tosiaan kainaloonkin pateiksi, ja minä aloitin ahkeran seurustelun lypsykoneen kanssa. Maito alkoi irtoamaan ja sitä tulikin hyvin, poju sai lisämaitona omia maitoja (tosin tuossa sairaalassa vauvat saivat luovutettua ämmää jos sitä piti antaa, eikä korviketta). Kotiinviemisiksikin riitti muutama desi ämmää kotipakkaseen.

Kotona sitten istuin ja imetin, ja imetin, ja imetin. Illat poika asui rinnalla mutta imettämällä selvittiin. Yötä vasten tosin Mies sai antaa pullostakin lypsymaitoja (joita kertyi hyvin aina aamuisin), minä hipsin hiukan aikaisemmin nukkumaan niin sain nukuttua pidemmän pätkän ennen ensimmäistä yöherätystä. Annoin päivisin piutpaut puheille syöttöväleistä, ja kuinkas ollakaan, ne syöttövälit löytyivät pikkuhiljaa vauvan kasvaessa. Vajaan kahden kuukauden ikäisenä välillä saattoi olla jo se kolmen tunnin syöttöväli. Omilla maidoilla selvittiin hyvin melkein 6kk, soseisiin totutteleminen taisi alkaa muutama päivä ennen puolta vuotta, ja imetys itsessään jatkui 10kk:tta - sitten Tuuliviiri vieroitti itse itsensä, ei huolinut enää rintaa, enkä alkanut tuputtamaan. Olin tyytyväinen tuohon imetyksen pituuteen.

Poppana
Poppanan odotusaikana olin jo tietokoneaikakaudella eli kone oli kotona, ja imetystietous oli lisääntynyt. Tosin eniten varmuutta antoi Tuuliviirin onnistunut imetys. Niinpä osasin varautua iltaitkuihin, rinnalla asumiseen ja nautin imetyksestä täysin rinnoin. Vaikka eipä Poppana pahemmin rinnalla asunut. Imaisi puolessa tunnissa masun täyteen ja nukkui muutaman tunnin, heräsi syömään ja taas nukkui. Helppo vauva hoidettavaksi (ottaa ilmeisesti nyt takaisin korkojen kera tuon ajan). Silläpä oli hyvä käydä vauvan kanssa kouluakin kun jos tyttö heräsi, niin rinta suuhun ja simahti taas, eikä kukaan välttämättä luokassa ehtinyt huomata edes, että luokan nuorin jäsen oli havahtunut :D . Poppanan kanssa mentiin niin ikään ekat 6kk:tta pelkästään ämmän kera, sitten soseita lisäksi. Imetys loppui Poppanan ollessa 11kk:tta, tyttö lopetti itse rinnalla käynnin kun odotin Pipaa.

Pipa
Pipan imetys sujui jo rutiinilla. Yllätyksenä tuli se, että tyttö oli tyytyväinen vain sylissä. Siihenkin onneksi löytyi apu kantoliinasta. Koska imetys sujui, ja oli tytön ainoa ruoka puolen vuoden ikään, kulki Pipakin mukana koulussa vauva-ajan. Olihan pienen oltava siellä missä ruokakin, ruoka-aika oli silloin kun neiti sen päätti. Viis siitä vaikka olisi syönyt vasta tuntia aikaisemmin. Imetys loppui taas siihen kun lapsi itse päätti ettei rintaa huoli, minähän en huudattamaan rupea, vaikka itse imetyksestä nautinkin ja sen lopetus on aina ollut haikeaa, mutta sen verran tomerasti ovat jokainen päänsä pois kääntäneet ja huudon aloittaneet jos tyrkyttämistä yritti jatkaa. Pipa oli tuolloin 1v3kk:tta.

Taapero
Taaperon kanssa imetys ei heti lähtenyt sujumaan. Päivän ikäisenä poika teki imemislakon tai itse asiassa syömälakon. Ei huolinut imeä rintaa muttei myöskään pullosta. Pullosta nyt onneksi sai pakkotyrkättyä ruokaa suuhun niin, että poika edes nieli ja sai jotain mahaansa. Vaikka verensokerit olivat olleet kunnossa (raja-arvoilla) oli riski, että ne olisivat tipahtaneet liian alas jos ruokaa ei saataisi mahaan. Lastenosastolle vientiä letkuruokintaan oli jo ehdotettu. Sitten selvisi, että toisella oli kuumetta melkein 39 astetta eli ei ihme ettei jaksanut syödä ja nukkui vain. Kuume laski iltaa kohden ja pullosta jaksoi lopulta jo syödäkin vaikka rinnalta ei. Toisaalta … kuka sitä jaksaa tyhjää imeä. Rinnasta kun ei tullut pisaraakaan vielä vaikka kuinka yritti puserrella. Kävin jokusen kerran antamassa stimulaatiota rintapumpullakin kun pojasta ei siihen ollut, ja illalla sain jo pari tippaa aikaiseksi.

Toinen päivä sujui jo hieman paremmin syömisten osalta. Poika imi rinnalla ollessaan jonkin verran mutta tuppasi koko ajan nukahtamaan ja rinnalta kun pois otti, alkoi käninä vaikka oli juuri imutellut pari tuntia putkeen. Jatkoin lypsyllä käyntejä ja sain jo koneella ämmää pulloonkin sen verran, että korvikkeen sijasta (sairaalan vaihtumisen myötä ei luovutettua ämmää ollut kuin keskosille) pystyttiin lisäruokana antamaan äidinmaitoa. Pulloruokinnasta ei päästy eroon sokereiden ja myös kokoajan kohoavien bilirubiiniarvojen takia. Taapero alkoi kellastua silmissä eli ruokaa oli saatava säännöllisesti tarpeeksi, eli pikkuinen oli heräteltävä syömään melkein joka kerta kun uni olisi maistunut tuntikausia.

Kolmannen päivän aamuna yökkö toi Taaperon syömään. Kehotti imettämään ja kutsumaan sitten jonkun hakemaan poika lastenhoitohuoneeseen, jossa saisi taas lisämaitoa ja otettaisiin veritesti kun mittarin keltaisuusarvo oli mennyt yli rajan. Arvo oli korkeahko muttei edellyttänyt vielä valohoitoa, riittävä nesteytys vain oli tarpeen. Kävin siis lypsykoneen ääressä ahkerasti ja lypsin ämmää jääkaappiin, että olisi mistä tarjota kun tarvitaan. Siis aina imetyksen päätteeksi.

Samana päivänä oli myös lastenlääkärin tarkastus, ja kotiinlähdöstä kyseltiin. Minä ilmoitin etten ollut vielä lähdössä, halusin katsoa että keltaisuus pysyy kurissa (68 km matkaa sairaalaan jos olisi pitänyt palata heti, ei kiitos) ja imetyksenkin halusin saada sujumaan ennen kotiin menoa. Olin päättänyt pitää Taaperolle rinnallaolokoulua - tahtoo sanoa sitä, että istuin imetin ja tein syöttöpunnituksia. Hieman meinasi usko loppua kun 1½ tunnin imetyksen jälkeen punnitus osoitti vain 6 g:n painonnousua. Illalla sentään kahden tunnin jälkeen painoa oli tullut peräti 18 g lisää. Sen verran että uskoin maitoa tulevan ja pojan osaavan sitä imeä, joten lähdettiin seuraavana päivänä kotiin.

Usko maidon riittävyyteen meinasi kyllä välillä olla kovilla seuraavien kuuden viikon aikana (kerran kävin ylimääräisessä punnituksessakin neuvolassa niin sain mielenrauhan). Taapero ei viihtynyt missään muualla kuin rinnalla ja tissi suussa. Se oli ainoa paikka missä nukkui, jokusen kerran tuolle joku vahinko sattui että otti tirsat jossain muuallakin mutta se oli harvinaista herkkua. Pikkumies oli rinnalla monta tuntia perätysten (seitsemänkin tuntia meni kevyesti), välillä vain rintaa vaihtelin - onneksi oli imetystyyny minkä sai hyvin aseteltua tähän tietokonepöytää vasten niin että sain edes irkattua sen ajan. Aika meni paljon rattoisammin. Sitten seitsemän viikon ikäisenä maitoa alkoi ilmeisesti tulla reilummin, imetyshetket eivät kestäneet enää tuntiakausia, siitä saatettiin selvitä jopa tunnissa tai lyhyemmässäkin ajassa, ja alkoi olla välejä - ja ne välit poju viihtyi poissa sylistä. Maito riitti myös pumpulle hyvin (olin ostanut uuden pumpun, Avent Isis -merkkisen, vanhan Ainun käsipumpun tilalle - ja se oli kyllä loisto-ostos!), ja aamuisin sain helposti pari desiäkin lypsettyä ja vielä sen jälkeen imetettyä.

Soseita Taapero sai ekan kerran 6kk1pv:n ikäisenä ;) En olisi kyllä millään halunnut aloittaa noiden kanssa söhräämistä, mutta onhan se joskus opittava syömään muutakin kuin ämmää. Ja kyllä siinä aikaa menikin ennen kuin voi sanoa että poika söi sosetta. Ekasta sosemaistiaiskerrasta oli pakko ottaa kuvasarja.

Nyt poju on siis jo 1v5kk ja edelleen käy kolme kertaa päivässä rinnalla. Tosin nyt on alkanut tulemaan päiviä, jolloin ei ehkä aamutissiä tai päiväunitissiä haluakaan, vaan suuttuu jos sitä yritän tarjota. Saa nähdä koska imetys loppuu. Ajatus tuntuu todella haikealta, ja olen varma, että tälläkin kerralla äiti on se joka itkasee kun imetys loppuu. Mutta ennemmin tai myöhemmin tämäkin näkymätön napanuora katkeaa, se on varmaa. Snirf... en ajattele tuota nyt tai itken jo ennakkoon :D