Hiihtoloman 4. päivä

Päivä päivältä säät vain näköjään paranevat. Nyt voisi jo melkein ajatella ulkoilemistakin kun pakkasta on enää vain viitisen astetta ja aurinko paistaa. Harmi vain ettei tuosta tänään(kään) mitään tule, Vauvapoika pitää laittaa ihan pian nukkumaan ja ulkona tuo ei nuku. Eli ollaan sisällä ja ihastellaan ilmaa ikkunan läpi.

Varapäreitä ostetaan.. kilottain

Olipahan taas hemmetinmoinen kärsimysnäytelmä koko kauppareissu.. Oma vika kun 4 v:n mukaan otin, mokomankin Marinan. Harkitsen kyllä taas erittäin vahvasti nimenmuutosta tuoksi Marinaksi... anteeksi vain kaikki kaimat - nimi olisi niiiiiiiiiiiin kuvaava. Marina alkoi jo kotona, ei löytynyt sukkia, ei halunnut pukea, ja kotiin jääminenkään ei käynyt. Lupasi kuitenkin olla ihmisiksi, joten otin mukaan. Kauppaan oli tuskin päästy ovesta sisään kun likka iski jarrut pohjaan ja jämähti seisomaan keskelle käytävää. "Minä en kävele *ininää ja narinaa tähän ääniefektiksi*", syynä se, että 2 v. pääsi istumaan pieniin kärryihin, joita 9 v. työnsi (onneksi isommat pojat sentään olivat kotona). Jätin neidin siihen seisomaan ja lähdin automaatille rahaa nostamaan kun ei mikään puhe tuntunut tehoavan - aikaa ei kuitenkaan liikaa ollut hukattavaksi, koska Vauva hermostuisi ihan tasan tarkkaan kun väsy iskisi. Kakkonen sitten lähti automaatilta Marinaa taivuttelemaan kävelyyn, ja onnistuikin jotenkin. Kaikki meni hyvin seuraavat pari minuuttia kunnes pysähdyin Kakkosen kavereille synttärilahjaa etsimään, ja Marina meni katselemaan lastenkirjoja.. Komento liikkeelle ei tehonnut, naama vain meni nurinpäin... ja minulla alkoi verenpaine kohota. Kysyin viitsisikö Kakkonen pitää Marinaa silmällä niin minä käyn tekemässä ostoskierroksen loppuun että päästään kotiinkin joskus. Eihän hommasta tulisi mitään jos minuutin välein pitäisi poltella päreitä. Tein kierroksen kaupassa ja tulin leluhyllyjen luo mistä tiesin tytöt löytäväni. Sanoin Marinalle, että nyt kassalle jonottamaan, lähdetään.. Arvatkaas mitä teki? Arrgggghhh!! Joko tuolla tytöllä on kuulossa vikaa tai sitten ymmärryksessä, vannoin että on viiminen kerta piiiitkään aikaan kun tyttö mukaan kauppaan pääsee... ainakaan minun kanssani. No, tulihan tuo lopulta kassalle, ja ohikin ja marssi purkka-automaateille. Siellä olikin sitten täysi marina ja kiukuttelu päällä kun en purkkaa suostunut ostamaan. Ja taas jarrut pohjaan. Siinä vaiheessa meni kerralla kaikki varapäreet mitä omistin, ja nappasin likan kainaloon. Neiti potki kengät pois ja alkoi ulvoa "mun kengät! mun kengät!". Laskin taas lattialle että sai kengät jalkaan (ja pidin hupusta kiinni kun olisi muuten lähtenyt juoksemaan ihan väärään suuntaan). Kun kengät olivat jalassa niin kävelikö Marina autolle? Ehehheh, älkääs nyt unta nähkö. Yritti vain kaivaa poteroa lattiaan ettei liikkuisi mihinkään. Heitin likan olkapäälle kuin perunasäkin (enkä välittänyt tippaakaan huudoista) ja lähdin kävelemään ulos parkkipaikalle, ohjaten toisella kädellä ostoskärryjä missä Vauva katseli siskoa silmät pyöreinä - toivottavasti ei ota ikinä mallia. Huokasin helpotuksesta kun kotiin päästiin - ja matkalla rauhoituinkin sen verran etten enää tuntenut halua työntää Marinaa pää edellä hankeen.. ajatus meinaan hetken houkutteli.
*****
1 ½ tuntia kotona oltuamme, ja Marinan kiukuttelun ja karjunnan jatkuttua, lennätin likan omaan huoneeseen nukkumaan. Saas nähdä nukahtaako - paree olisi tai täällä on tänään kiukkuisia ihmisiä vinopino... Esikoinenkin jo näki punaista kun Marina alkoi hänellekin kiukutella. Jestas.. vähän vähemmän "asennetta" kiitos riittäisi.

Äiti-vauva yhteispeli

Hyvin tuntuu toimivan edelleen tämä symbioosi Vauvan kanssa. Yöllä klo 5 heräsin ikävään tunteeseen.. toinen rinta oli suorastaan kipeä kun oli niin täynnä, enkä voinut edes kylkeä kääntää ilman ikävää vihlontaa. Mutta kuinkas ollakaan :) - pikkukulta heräsi melko pian minun herättyäni ja oli kyllä tehokas pikkuimuri. Olo helpottui kummasti, ja uni saattoi taas jatkua kummallakin.