Kotikaruselli

Perhe-elämän pyöritystä johon kuusi lasta antaa tahdin - marssijärjestyksen määrävät kuitenkin vanhemmat

Esikoisen 13 v. synttäreihin on aikaa
Lilypie Baby Ticker

Isosiskon 11 v. synttäreihin on aikaa
Lilypie Baby Ticker

Tuuliviirin 9 v. synttäreihin on aikaa
Lilypie Baby Ticker


Lilypie Baby Ticker

Pipa
Lilypie Baby Ticker

Vauva-Taapero
Lilypie Baby Ticker

keskiviikkona, huhtikuuta 13, 2005

Tajunnan häilyntää

Hohhoijaa.. huomaa, että on keskiviikko kun ei meinaa koneelle ehtiä. Aamusta oli toki sen verran kiirehdittävä heti herättyään koneelle, että näki vauvauutisia :)) . Eilen illalla kellotettiin yhden irkkikaverin supistuksia irkissä, ja lopulta annettiin onnen toivotukset matkaan kun synnärille suuntasi. Ja niin vain oli yöllä tyttö syntynyt, ettei ollut turha lähtö. Onnea vain Ewo! (jos tämän luet jossain vaiheessa).

Sitten pikapikaa vaatteet päälle ja kerhoon. Kerhossa sain Pipalta otettua kengät pois ja kun nousin lattialta ylös, silmissä pimeni hetkeksi. Se meni kyllä ohi pian. Pääsin pöydän ääreen ja aloin juttelemaan K:n kanssa kun yhtäkkiä alkoi taas päässä keinua ja silmissä pimetä. Painoin päätä polviin mutta silti pyörrytti ja pahasti. K oli pelästynyt kun olin kuulema mennyt aivan valkoiseksi kasvoiltani, että mitäs nyt. Pyysin hakemaan emännältä pari sokeripalaa, olo muistutti turhankin hyvin odotusajoilta tuttua liian alhaista verensokeria. K haki sokerit ja emäntä toi vielä maitoa ja teki palan ruisleipää. Olo oli karmea! Pyörrytyksen lisäksi alkoi vapisuttamaan ja hikoilin kylmää hikeä sormenpäistä varpaisiin asti. Vartti meni ja olo alkoi olla normaali eli verensokereissa se vika oli :/ . Kiva kiva.. ei minulla ole aikaisemmin verensokerit tuolleen heittäneet ei-odotusaikana, nyt vasta Vauvan syntymän jälkeen on ollut pari kertaa. Tk:n labrassa olisi jo odotamassa lähete sokerirasitukseen kun vain saan aikaiseksi mennä. Vuosi synnytyksen jälkeenhän nuo on hyvä katsoa kun raskausdiabetes on ollut. K tuumasi vielä, että hänelläkin on ollut pyörrytys ja hikoilukohtauksia kilpirauhassairautensa takia mutta ei kyllä lähellekään samanlaisia, kun tuona aikana onnistuin hikoilemaan paitani märäksi niin että sen näki :P

Kerhosta käveltiin Pipan ja Vauvan kanssa kotiin, Poppana pyyhälsi metsän poikki edeltä. Pipakin jopa käveli! Hetki kotona ja sitten minua taas vietiin. Oli tapaaminen Tuuliviirin opettajan kanssa HOJKS:n merkeissä. Opettaja kehui Tuuliviiriä niin että meinasi alkaa punastuttamaan. Ekaluokkalaiseksi Tuuliviiri osaa kuulema kirjoittaa uskomattoman hyvin - opettaja onkin antanut kokeilumielessä tehtäviä kakkosluokalta, ja nekin menevät täysin oikein :o . Opettaja on kuitenkin sitä mieltä, että vielä tokan luokan pitää tuolla pienluokalla "kypsymässä", ja kolmannella siirtyisi sitten yleisopetukseen. Se sopii hyvin meillekin.

Tulin kotiin, ja taas lähdettiin melkein samantien uudelleen. Tällä kertaa Miehen kanssa veneeseen öljyjä ostamaan ja ruokaa. Autossa olo muuttui taas yllättäin yhtäkkiä heikoksi, alkoi huimaamaan ja vapisuttamaan- tuntui taas että taju lähtee. Avasin ikkunan ja työnsin pääni ilmavirtaan ja se auttoikin. Lisäapua sain kun ostettiin kaupasta suklaata (hmm.. tuon takia voisin saada näitä kohtauksia useinkin ;) ). Että se taas siitä herkuttomasta huhtikuusta. Taidan kokeilla herkutonta toukokuuta kun sitten saan E.K.:lta takaisin itsekurini - eikös?

Mahassakin alkoi automatkalla sellainen särky, että pelästyin jo täti punaisen tekevän tuloaan. Se riesa tässä nyt enään olisi puuttunut mutta ei tuo sittenkään tullut. Jomotus alamahassa kyllä on ja pysyy mutta ehkä sen kestää kun ei tarvitse tätiä sietää - yhtään ei ole ikävä vaikka viimeksi on täällä kyläillyt 8/03. Tosin.. jos se täti tulisi niin pääsisi taas Mooncupia testailemaan mutta mielummin kyllä olen vielä kesän ainakin ilman tädin seuraa.

Mies on käyttänyt vapaapäivänsä pääosin veneen kimpussa. Välillä purppasi isälleni puhelimessa, että ensi vuonna tämä saa itse huoltaa veneensä, on niin karmea jobi. Pestä, maalata ja vahata :D . Eihän kukaan nytkään pakota.. paitsi kauhea hinku saada se vesille.

Vauva yllätti

Eilen illalla Vauva rummutti pomppupalloa siitä tukea ottaen - paitsi että yhdessä vaiheessa pikkumies seisoi muutaman sekunnin täysin ilman tukea ja kävi sitten varovaisesti istumaan ilman tukea! Herttinen sentään. Minun pienen pieni vauvani! Kuin vielä sen vakuudeksi että tuo tosiaan onnistuu, äsken keittiössä poika nousi lattialta seisomaan, tosin pyllähti sitten pepulleen alas takaisin. Snirf.. kohta tuo kävelee. Ihanaa ja kamalaa. Ihanaa kun kehittyy mutta kamalaa kun sitten minulla ei ole enää Vauvaa vaan Taapero.

Painonpudotus

Viime viikko sujui ilmeisesti aika hyvin. Tämän aamun puntari antoi tulokseksi -800 grammaa vähemmän kuin viikko sitten :)) Tästä on hyvä jatkaa.