Vanhan loppu, uuden alku

Viimeinen päivä tätä vuotta. Taapero on ollut jo pari päivää oma itsensä, ja viime yö sujui yskimättäkin :) Jotta tämän vuoden sairaskiintiö saadaan täyteen, niin Tuuliviiri ja Pipa ottivat loppukirin viime hetkillä. Tuuliviiri oli aamusta oksentanut sänkyynsä ja Pipa reppanalta on puhti poissa ja kuumetta. Alkanee siis uusi vuosi samoin kuin tämäkin vuosi alkoi. Vuosi sitten kipeinä olivat Taapero, ja Tuuliviiri jota piti uuden vuoden yönä klo 4 kuskata sairaalaan asti kun poju parkui mahakipua kurkkusuorana.

Äkkiä se tämäkin vuosi meni. Ilman suurempia murheita. Tosin alkuvuoden kuuden viikon noidannuolikokemuksen olisin voinut jättää kokemattakin, se oli sen verran ikävä vaiva. Tammikuun lopulla Taapero oppi istumaan tuetta 8 kk:n ikäisenä, alkoi konttaamaan 9 kk:n ikäisenä ja kesäkuun alussa, muutaman päivän vajaa 13 kk:n ikäisenä, otti ensimmäiset askeleet. Paljon mahtui pienen miehen elämään kehitystä - nyt tuo äänestä päätellen kalustaa keittiötä uusiksi kun tuolit vaihtavat paikkaa. Muutaman sanankin poju jo sanoo, "puuoa=puuroa", "anna", "mamma", "pappa", "kakka", "heihei" vilkutuksen säestämänä ja omaa pulputusta riittää muutenkin ♥ . On tuo ihana pakkaus, kuten muutkin riiviöni :)

Vuoden parhaisiin paloihin kuuluu myös Pipan korvakierteen katkeaminen. Vihdoin ja viimein korvat ovat pysyneet kunnossa pidemmän aikaa. Johan sitä korvatulehduskierrettä kestikin yli kaksi vuotta, ja korvat putkitettiin pariin otteeseen ja kitarisat leikattiin.

Sairasteluissa on siis päästy vähällä, jos mukaan ei lasketa vauvakuumetta. Se kuume kun ei tunnu lähtevän pois millään, ei edes sillä, että irkissä puhutaan raskausajan kivuista ja säryistä - synnytyksestä puhuminen ei kammota, sehän on aivan ihana kokemus lopuksi :) Kumma juttu ettei kuumetta tunnu laskevan edes näiden kuvien selailu ;)

Uuden vuoden ensimmäiseksi hankinnaksi meille näyttää tulevan uuden lieden osto. Tarkoitus oli eilen syödä iltapäivällä kinkkua (laitettiin uuniin 29.12. klo 23.50) mutta loppujen lopuksi kinkku oli uunissa eilen vielä klo 22, eikä ollut kypsä pohjapuolelta :PP Jippiaijeejee, rahan menoa ei voi estää. No, tiukataan vyötä niin eiköhän se uusi liesi järjesty :)

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA JA ONNEA VUODELLE

2006!!!

Linjoilla jälleen

Päästiin kuin päästiinkin aatonaattona eli perjantaina liikkeelle hyvissä ajoin. Oli mukava ajella valoisaan aikaan. Hesassa ei pahemmin lunta ollut kuten olin jo kuullutkin, sen verran ettei nyt ihan musta maa sentään vastassa ollut - mutta mikä parasta, sitä lunta alkoi sadella kyllä. Isä tuumasikin että me pohjoisen ihmiset tuotiin lumi tullessamme ;) ... kirosi kun joutui lumitöihin :D

Aattona oli tarkoitus tavata Satu ystäväiseni, Esikoisen kummitäti, joka ei toiveistaan huolimatta ollut saanut masukkia uskomaan että olisi kannattanut jo syntyä (la 26.12.), joten nyt toivoi sitten lasketun ajan ylitystä ainakin viikolla. Kuinkas ollakaan, Murphyn laki toteutui ja aattoaamuna kun heräsin klo 6.30 (pikku-ukot piti bileitään nupissani), huomasin kännykkään tulleen viestin että lapsivesi oli mennyt klo 2.30 :)) Hehe, joulutontuksi halusi kuin halusikin tämä uusin tulokas. Myöhemmin aamulla tuli viesti, että klo 5.51 oli syntynyt pikkuinen poika :´) Mahtavan ihana joululahja... Nyt pitänee harkita parin viikon kuluttua uutta reissua Hesaan niin pääsisin näkemäänkin pienen nyytin.

Aatto sujui normaaliin tapaan kun talossa on paljon lapsia jotka ovat kuin kissa pistoksissa ;) ... oli siis levotonta menoa! "Koska pukki tulee?" kysymys toistui moneen kertaan ja monesta suusta. Syötiin ruoka iltapäivällä klo 15 aikoihin ja lähdettiin pulkkakävelylle sulattelemaan kinkkua. Märkää lunta tuli tuutin täydeltä, joten puolen tunnin lenkin jälkeen olimme melko märkiä koko sakki kun palasimme taas lähtöpisteeseen. Lapset huomasivat heti kuistille ilmaantuneet lahjasäkit ja mekkala oli melkoinen... Joulupukki olikin käynyt sillä aikaa kun kävelyllä oltiin, ja kun Mamman ja Papan ovikello on rikki, ei ollut päässyt sisäänkään ;) Noh, Esikoinen sitten otti joulupukin naamarin kaapin kätköistä, ja meni olohuoneeseen lahjasäkin taakse istumaan ja odottamaan että kaikki tulevat paikalle niin lahjojen jako voi alkaa. Taaperon tullessa ovelle, Esikoinen kumartui kurkkaamaan lahjasäkin takaa ja voi jestas sitä kauhistunutta ilmettä ja kimeää kiljuntaa jonka Taapero päästi. Poika suorastaan kiipesi äkkiä Papan syliin - pikku reppana pelästyi. Totuuden vuoksi on pakko myöntää, ettei tuo pukinnaamari ole niitä kaikkein kilteimmän näköisiä :/

Minäkin olin ollut kilttinä ilmeisesti. Sain kuin sainkin toivomani Kalevala Korun äiti-lapsi -helan tai siis helat (kaksi) hopeisena :) Yllätyksekseni niissä oli jo kaikki kuusi kiveäkin kiinni. Toisessa kolme sinistä ja toisessa kolme punaista. Nyt minulla on lapset aina kaulassa roikkumassa ;) ... silloinkin kun puntit on vapaat ;D Joulupukki toi myös elektronisen kassakaapin... että saan korut ym. jutut varmaan talteen niin ettei lapset niitä hävitä :D Taisi joulupukki kuulla kun valitin että muutamatkin kultakorvikset tai ketjut ovat kadonneet kun nämä jokapaikan koluajat kaivelevat kaiken käsiinsä vaikka niitä kuinka yrittää laittaa paikkaan johon eivät pääse. Ainoa vain että käyttöönotto hieman viivästyy kun tontut eivät olleet laittaneet pakettiin suomenkielisiä ohjeita, eikä edes lontoonkielisiä... saksasta minä en ymmärrä hölkkäsenpöläystä, joten nyt odottelen suomenkielisten ohjeiden saantia että saan tunnusluvun asetettua ja kaapin aukikin vielä sen jälkeen.

Joulupäivänä käytiin syömässä isovanhempieni luona. Nämä olivat mielissään kun meitäkin näkivät välillä. Ruoan jälkeen setäni kaivoi esiin punaviinipullon ja kysyi maistuuko minulle ja äidilleni, me kun emme ratissa olleet. No tokitoki... kuka sitä nyt tuosta voisi kieltäytyä kun muuten olisi vielä pilalle mennyt. Setäni kun ei punkusta tykkää. Sepäs maistuikin hyvälle joten piti ottaa vähän lisää. Niinpä kun kylästä lähdettiin pois, oli mukavan hilpeä olo ;) Raitis ulkoilma kyllä selvitti nekin höyryt, mentiin suoraan Honkanummen hautausmaalle kynttilöitä sukulaisten haudoille laittamaan kun ei aattona ehditty. Sieltä meidän perhe jatkoi matkaa Hesan tukikohtaan, vanhempani menivät vielä Maunulan uurnalehtoon. Meillä nuoriso alkoi jo kitistä sitä tahtia, että totesimme olevan parasta jättää tuo viimeinen etappi väliin. Käytiin sitten jättämässä Veikkaukselle miljoona-anomus, jota ei ole kyllä tullut edes tarkistettua vielä.

Viikko sitten ihmettelin kun on ollut outo syksy. Kun kukaan meidän perheestä ei ole ollut edes nuhassa. Joopa joo... olisi pitänyt koputtaa puuta tai pitää suu soukemmalla kokonaan. Aattona alkoi Taaperolla yskä ja nuha, ja nyt on ollut sen jälkeen kuumettakin :( Pikkuisen kipeä olo on tehnyt myös sen, että yöunet jää vähän vähiin kun toinen heräilee itkeskelemään ja yskimään öisin.

Kaikilla ei joulu aivan putkeen mennyt. Serkkuni sai jälleen keskenmenon, kohdun ulkopuolinen raskaus :(( Tällä kertaa oli myös hengen lähtö ollut lähellä, verta oli ehtinyt valua vatsaan jo useampi litra kun piipaa-autolla olivat sairaalaan vieneet ja suoraan leikkaussaliin. Toinen munanjohdin on nyt poissa, mutta vielä enemmän alkaa henkinen kestävyys olemaan nolla, joten vauvahaaveet joutuvat nyt taka-alalle. Serkku parka... ja tietysti myös Taaperon kummi-setä parka... mutta silti toivon vielä, että joskus se toive toteutuisi jos vielä yritykseen lähtevät.

Eilen tultiin sitten kotiin. Vastassa oli lunta... paljon lunta. Onneksi oli pitkävartiset kuomat jalassa niin autosta kärsi maahan hypätä. Kolme tuntia Mieheltä meni lumia kolata pihalta. Isosisko ei kotona viihtynyt kuin tunnin kun jo taas lähti yökylään pariksi yöksi... tietysti J-serkun luokse.

Joulupolkka

Enpäs sitten eilen enää ehtinytkään kirjoittaa kun piti vielä sormet vikkelinä neuloa viimeinen sophie-laukku valmiiksi että saan sen tänään huovutettua ja illalla pakettiin. Ja kun luulin että siinä on viimeinen paketti niin aloin muistamaan yhtä sun toista mikä pitää vielä saada pakettiin kun olin ne unohtanut. Noita neulomistöitä mitä syksyllä tuli tehtyä.

Tänään olen jo tähän mennessä (klo 10:32) käynyt laulelemassa joululauluja ja katsomassa jouluisia esityksiä. Tuuliviirin koulun joulujuhlat oli klo 9 ja koska hän oli koululaisista ainoa jolla oli esitys, menin sinne... mukana kolmen nuorimman rytmiryhmä. Taapero istui alun nätisti mutta sitten alkoi matoilu, huudolta vältyttiin kun annoin istua lattialla aina välillä, sitten kelpasi taas hetken syli. Esitysten jälkeen käytiin luokassa tervehtimässä opettajaa ja oppilaat saivat todistukset ja joulupussit. Sitten huokaisin jo onnesta että nyt pääsee aamukahville kotiin, kun Pipa otti ja laittoi jostain syystä jarrut pohjaan eikä suostunut kävelemään rappusia alas. Minä taas en voinut laskea Taaperoa irti kun tämä olisi taapertanut lujaa jonnekin ihmisvilinään... pitkät käytävät jostain syystä ovat aina kiehtoneet meidän muksuja. Eräs ystävällinen naisihminen tuumasi hetken meitä katsottuaan, että hänpä auttaa - kipaisi raput ylös ja kantoi käärmeilevän Pipan alas. Pipa suuttui entistä enemmän ja istahti lattialle ja viskeli hanskansakin pois. Yritin maanitella, lahjoa ja uhkailla eikä mikään auttanut. Viiden minuutin jälkeen sama nainen kuin aikaisemmin tuli taas paikalle ja kysyi kantaisiko hän Pipan ihan alas ja ulos asti, ja nappasi Pipan syliinsä. Ulkona Pipa yritti pakkasen purevuudesta ja maan jäisyydestä huolimatta porautua maan sisään kasvattamalla juuret, jolloin Isosisko kokeili lahjontaa. Lupasi pillimehua omasta joulupussistaan Pipalle tai tikkarin... Pipa tuumasi "ei kun tikkari ja pillimehu" :D ... kävi mokoma tinkimään mutta suostui kävelemään kuitenkin autolle. Siinä vaiheessa huomasin ettei Poppana ole joukossa mukana. Missä vaiheessa oli jäänyt, sitä en tiedä. Isosisko antoi tavaransa Tuuliviirille (joka alkoi valittaa ettei jaksa kaikkea kantaa... todistukset ja kaksi joulupussia painavatkin niiiiiiin paljon) ja lähti etsimään pikkusiskoista vanhempaa. Löytyihän tämäkin heti, ja suuttui kuin turkinpippuri kun ei autossa enää päässytkään Taaperon viereen kun Pipa jo istui siinä *huokaus*. Isosisko nosti lumeen takapuolelleen käyneen Poppanan autoon ja vetäisi turvavyöt kiinni... taisi huokaista hänkin ;D

Nyt vihdoin saan juoda aamukahvia tässä rauhassa, tosin jalat tekisi mieli nostaa jonnekin ylös ja korkealle. Mies oli aamulla nähnyt täällä olohuoneessa HIIREN! Perskuleen "gerbiilit". Nyt Ewo ja Jp valmiina, kohta teille tulee "gerbiili" ;) Kaipa se on tänään käytävä ostamassa kaupasta hiiribaari, ne ovat olleet mökilläkin tehokkaita kun nuo eivät näytä menevät loukkuihin edes :PP

Kohta pitää alkaa pakkaamaan. Mies haluaa huomenna päästä viimeistään puolilta päivin reissuun kun kerran ajoissa voidaan lähteä, ja Hesassa pitää käydä vielä Mummon ja Papankin luona viemässä joulukukkaa ja hakemassa lanttu- ja porkkanalaatikot. Mummo ne joka vuosi tekee meille, joten niitä ei kaupasta osteta.

Joulun kunniaksi karppaus saa jäädä tauolle. Aion herkutella suklaalla ja ruoalla sen mitä mieli tekee. Tosin graavilohihan taisi olla aika karppia ja se on herkuista suurimpia mitä odotan ;) Sitä "tilasin" isältä paljon ettei tee niin vähää että heti loppuu. Lapsetkin kun ovat graavilohen perään.

Mutta nyt tämä on viimeinen polkkaus ennen joulua, joulun jälkeen takaisin.

RAUHALLISTA JA HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE BLOGINI LUKIJOILLE!

Ja niin joulu joutui jo taas pohjolaan...

Joopa, nyt taitaa olla viimeinen hetki kirjoittaa blogiin vielä jotain ennen joulua - epäilen etten huomenna ehdi, ja perjantaina vielä vähemmän kun tämä tonttujoukko suuntaa moottoroidun rekensä kohti Länsi-Helsinkiä. Vähän tyhmää kyllä lähteä mustaa joulua viettämään sinne, kun täällä olisi hanget hohtavat ja valkoiset... mutta eiköhän sitä nyt muutaman päivän kestä ja sitten pääsee takaisin tänne lumen keskelle. Luultavasti (sääennusteen mukaan) sitä lunta on sitten vastassa heti sen verran, että lumikolalle tai -lingolle tulee töitä... Menisi nyt nekin lumet Helsinkiin mielummin.

Eilen saimme viimeiset lahjat ostettua. Tuuliviirille ja Miehelle. Ei mitenkään viime tippaan, kuten ei paketointikaan illalla kauheassa kiireessä ja salassa lapsilta kun isäni tulee muutaman tunnin kuluttua puita hakemaan ja vie lahjat samalla edeltä. Ei nuo näyttäisi tänä vuonna meidän autoon mahtuvankaan piiloon, joten hyvä vain että vanhemmillani on pula polttopuista. Mies noita puita sahaili parisen tuntia illalla valmiiksi. Nyt juon aamukahvin ja käyn paketoimassa loputkin paketit - niitä jäi kahden tunnin pakkailuista huolimatta vielä täksi aamuksi, hidasta hommaa. Onneksi älysin ostaa teippiäkin lisää, eka teippirulla loppui illalla. Lahjapaperia on niin ikään mennyt kohta 10 metriä. Lahjoja ei ole montaa, pari per nuppi lapsille, mutta ne ovat isoja paketteja.

Jaahas... kahvi loppui ja Taapero, Pipa ja Poppana nukkuvat edelleen joten nyt pakkailemaan. Jatkan tästä sitten myöhemmin...

Taapero lukkojen takana

Onnistuipa sitten lauantaina Taapero saamaan itsensä pulaan lukkojen kanssa. Poju oli mennyt jossain vaiheessa vessaan, eikä kukaan ollut huomannut. Jossain vaiheessa aloin kuunnella, että mitä Taapero valittaa jossain. Lähdin kuullostelemaan huoneita, ei näy mutta vessan oven takaa kuuluu itku, kahva kääntyilee alas mutta ovi oli ja pysyi kiinni. Kyllä sitä hätkähdin kun näin että on lukossa, oli osannut vääntää sen vahingossa lukkoon, mutta mitenkäs sen avaaminen onnistuu. Lukko on vanha kuin taivas (okei, pientä liioittelua tuossa) ja siihen pitäisi olla joku ontto avain millä saa sisällä olevan raudan käännettyä. Ja koska minä en moista avainta omista enkä omaa edes murtomiehen taitoja, oli äkkiä haettava kännykkä ja soitettava Miehelle töihin, että tulee pelastamaan nuorimmaisen pulasta.

Mieheltä kesti matkassa n. 10 minuuttia, ja näköjään Miehessä on murtovarkaan ominaisuuksia (luulin että hänellä on avain tuohon mutta ei ollutkaan) tai sitten hyvät työkalut, sai oven auki hetkessä. Taapero ehti kaiken kaikkiaan olemaan kai puolisen tuntia jumissa. Kun ovi avattiin näkyi pimeän vessan lattialla surkea pieni mytty makaamassa ja itkemässä, pyyhe pään alla pehmusteena... oli jossain vaiheessa sammuttanut valonkin ja paniikissa ei enää osannut sitä takaisin laittaa. Pulasta päästyään poika otti lujasti kiinni kaulani ympäriltä ja halasi lujaa jonkin aikaa, nyyhkytellen. Minun sylistä piti päästä sitten vielä Isosiskon syliin hetkeksi ennen kuin lattia ja leikit taas kutsuivat.

Ajattelin että nyt otti opikseen eikä mene vessaan... Turha luulo. Se vessakammo kesti vain lauantai-illan, eilen meni taas jo kovaa vauhtia vessaan pariin otteeseen. Ilmeisesti minun kannattaa opetella avaamaan tuo ovi itsekin...

Eilen vietettiin laatuaikaa perheen kera, iltasemmalla. Päivä meni Miehen kanssa kaupoissa juosten kun lahjat oli vielä pääosin hankkimatta. Kaksi ja puoli tuntia kaupoilla ja edelleen jäi toinen Esikoisen lahjoista, Tuuliviirin lahja, sekä Pipan ja Poppanan lahja ostamatta. Huoh... no, huomenna Miehellä on vapaapäivä, joten minä lähden yksinäni liikenteeseen ostamaan puuttuvat. Miehellekin pitäisi keksiä jotain.

Toinen karppausviikko ei pudottanut painoa yhtään, mutta lantiomitat pieneni kolme senttiä! Eilen ja toissapäivänä tuli kyllä sorruttua vohveleihin ja pariin likööripaukkuunkin.

Hirmuinen hiirijahti

Aamusta kun heräsin Taaperon kanssa hyvissä ajoin perhekerhon takia, oli Mies heti muistuttamassa, että eteisen hukkaneliön (suom. rojukasa lattiasta kattoon) purku ja esiin kaivaminen olisi syytä tehdä. Oli ollut kuulevinaan hiiren rapinaa siitä nurkasta illalla, eikä lattian alta kuten yleensä. Jaiks!

Perhekerhosta kotiuduttuamme jätin muut pihalle ja aloin tuumasta toimeen - laitoin ovet kiinni vessaan ja makkariin... onneksi. Sain puolet raivattua jo pois kun lattialta paljastui puolikas omena (pirskatin mukulat kun kuljettavat niitä sapuskoja ympäri taloa ja jemmailevat) ja kasa hiiren patskaa :PP Yök! Siinä vaiheessa minua alkoi puistattaa ja kävin Mieheltä kysymässä, että eikös se voisi jatkaa - minä en kerta kaikkiaan pysty. No, Mies lupasi tulla kohta sisälle ja jatkaa siitä.

Jonkin ajan kuluttua Mies toi Taaperon ja tehotytöt sisälle, ja ryhtyi jatkamaan siivousta. Lakaisi papanat ja rullasi maton ulos, ja alkoi tyhjentää vielä jäljellä olevaa tavaratornia. Kävin katsomassa miten homma sujuu ja lähdin takaisin keittiöön kun selän takaa kuului "JUMALAUTA!! OVI KIINNI!!!". Hätkähdin metrin ilmaan ja kysyin mitä. "OVIKIINNIJAÄKKIÄ!!"... läikytin puolet kahvistani lattialle kun aloin tiirailemaan jalkoihini, että hypinkö tuolille jos siinä vipeltää jokin eläväinen (tajusin tuossa vaiheessa että hirmuinen hiiri oli piilotellut nurkassa), ei näkynyt mitään joten ovi kiinni ja äkkiä. Huhuh... jalat tärisi hetken ja kuuntelin kun Mies pamautteli tyttöjen huoneen oven kiinni ja eteisen oven samoin. Hiirulainen oli nyt loukussa eteisessä Miehen kanssa.

Hiiri sinkoili eteisessä ja Mies hätyytteli sitä harjan kanssa. Turvapaikkaa otus haki patterin ja seinän välistä, välillä kaapin takaa, välillä peilipöydän takaa... mutta turhaan. Harja seurasi perässä ja välillä Mies kirosi kun pomppi ilmaan hiiren rynnätessä Miestä päin :DD . Laitettiin hiirenloukkukin esiin ja sinne piparia, mutta tyhmä (vai fiksu?) otus ei tajunnut sinne mennä. Minä opastin lasioven takaa Miestä aina mihin hiiri oli rynnännyt jos Mies kadotti sen näkyvistä. Hiireltäkin alkoi voimat hiipua ilmeisesti kun vauhti hiljeni silläkin. Taisi olla muutenkin joku hyppyrotan sukulainen, pomppi ilmaan välillä puolen metrin korkeudelle kaapin takana (lasioven toisella puolen niin näin) ja yhdessä vaiheessa Mies jo luuli hiirulaisen hypänneen lattialta naulakossa olevien takkien taskuihin tms kun katosi näkyvistä.. hrrr, kammottava ajatuskin. Turha pelko kuitenkin, hetken kuluttua sama meno jatkui. Lopulta hiiri meni jälleen kerran kaapin taakse piiloon eikä tullut esiin, yritettiin saada hiirulainen ämpärin alle niin oltaisiin saatu ulos elävänä - Miehelläkään ei kantti riittänyt siihen että olisi nuijinut hengiltä aina kun näkyvissä oli.

Hiirulainen ei tullut esiin vaikka kuinka Mies kolkutteli ja harjalla sohi. Otettiin avuksi Raid... ja tuli todistettua, ettei hiiretkään Raidista pidä. Sumutus sitä sai hiirulaisen liikkeelle jemmoistaan - Mies tosin epäili että jos joltain henki lähtee niin häneltä kun joutui sitä hengittämään :} . Ei onnistunut hiiren kiinni ottaminen, joten kun hiiri sopivasti oli eteisen toisessa päässä, avattiin eteisen ovi, laitettiin toisen eteisen ovi kiinni ja avattiin ulko-ovikin... pienensi Miehenkin pökertymisriskiä kun sai happea. Vaikka ovi oli ulos asti auki, ei hiirulaisella tuntunut olevan mitään hinkua ulos pakkaseen. Tunnin taistelun jälkeen sekin kuitenkin totesi parhaimmaksi vaihtaa maisemaa vaikka pakkaseen... ja purkillinen Raidia siinä meni myös.

Jaiks jaiks jaiks... YÖK! Kaikkea sitä joutuukin...

Vierivi aika ja kiirehtivi päivät - tunnustustakin seuraa

Onpas päivät menneet haipakkaa vauhtia kun näin pitkä tauko ehti polkkauksessakin tulla. Vaan eipä meillä elämää kummempaa ole kotona ollutkaan.

Isosisko ja Esikoinen ovat innostuneet torttujen leipomisesta, joten nyt on miehellä ja lapsilla ollut herkkua.. tai no, Isosisko ei syö niitä, leipoo vain. Olen monesti ollut ihmeissäni Isosiskon kanssa kun ne, mitä muut pitävät herkkuina, eivät meidän neitiin uppoa. Tyttö on suorastaan nirso sen suhteen mitä kakkua, pullaa, keksejä tai karkkia syö. Turha kuvitellakaan että kaikki uppoaisi niin kuin noihin muihin herkkupeppuihin tässä perheessä. Joskus se myös hieman, ihan pikkiriikkisen vain, hermostuttaa kun olisi halunnut toista ilahduttaa ja yllättää jollain, eikä se sitten kelpaakaan :D

Isosisko sai myös vuoden kaupassakäyntikiellon. Oli viikolla käynyt ostamassa irtokarkkeja, punnitsi pussin, ja kun myyjä meni tarkistamaan hintaa, se näytti 50 senttiä liian vähän. Isosiskoa olen yrittänyt opettaa, että päästää punnittavista tuotteista irti, mutta sitkeästi tyttö niistä pitää kiinni. Nyt oli sitten käynyt niin, että vaikka pussi olikin vaa'alla, se ei ollut ollut siinä kunnolla. Sain soiton kaupasta ja kun tytön kanssa keskustelin, en epäile etteikö totta puhuisi. Meinasihan neiti minulle kerran ostattaa kalliit omenat punnituksensa päälle, kolminumeroisella euroluvulla. Mutta kaupan periaate on, ettei tyttö saa nyt vuoteen sinne mennä yksinään. Eiköhän tuo nyt tästä oppinut sen irtipäästämisen tärkeyden.

Joulukin pukkaa päälle kovaa vauhtia, ja vasta yksi lahja ostettu :o . Tässä voi tulla pian kiire :D . Noo, torstaina on isännän vapaapäivä, jospa silloin pääsisimme ostosreissulle aamupäivästä. Iltapäivästä onkin sitten jo Poppanan muskarin nyyttäripikkujoulut.

Tunnustus kaappeilusta ;)
Tunnustus kerran pari vuodessa saattaa pitää blogin elämän vilkkaana? Katsotaan.
Viikko sitten päätin kokeilla hyväkarppausta. Tosin todellakin hyväsellaista, minä en jaksa niin tiukasti alkaa hiilihydraatteja laskemaan. Apuna laskemisessa käytin Nutriksen demoa. Ensimmäiset pari päivää kokeilin n. 60 g hiililareita päivässä - voi äly kuinka huono olo tuli. Päässä humisi ja latvassa heitti, lisäsin sitten (aah, ihanaa!) pari aitoa ruisleipäsiivua ruokavalioon ja olo koheni, tosin päässä tuntuu kevyeltä edelleen - laihtuikohan se ainokainen aivosolukin... laskin että hiilareita olisi sitten ollut n. 80 g päivässä. Vettä menee useampi litra päivässä, ostin mineraalivettä lisäksi, saa vaihtelua juomiseen ja niitä mikroravinteitakin lisäksi. Mielenkiintoinen kirja tuli luettua myös, Laihdu ilman nälkää hiilihydraattitietoisella ruokavaliolla. Oli niin mukavasti kirjoitettu että se piti lukea kahdelta istumalta, ekalla kerralla luin taskulamppuni valossa sängyssä etten häiritse Taaperon unia :D

Ensimmäisen viikon tulos näyttäisi nyt olevan -1,9 kg. Aika paljon kun minulle olisi riittänyt kyllä puolen kilon viikkovauhti ihan hyvin. Pudotettavaa olisi vielä kuutisen kiloa tavoitteeseen.

Kiitos sotaveteraaneille

Turparulla kirjoitti hyvin ajankohtaisesta asiasta, onhan itsenäisyyspäivä ihan pian. Ilman sotaveteraaneja meillä ei olisi Suomea tällaisena kuin se nyt on. Nuo miehet ja naiset vuodattivat verta, hikeä ja kyyneleitä puolustaakseen rajojamme, monet antoivat henkensäkin... Pieni kansa taisteli ja piti puolensa ylivoimaista vihollista vastaan, ja minäkin sain syntyä Suomeen enkä Neuvostoliittoon. Siitä olen hyvin iloinen.

Sotaveteraanien määrä vähenee vuosi vuodelta, mutta vielä ehdimme muistaa heitä, joille kiitos kuuluu. He ovat ansainneet meidän kaikkien kunnioituksen, ja on vain oikeus ja kohtuus, että me avustamme heitä nyt!

Isänisäni on yksi vielä elossa olevista sotaveteraaneista. Hän oli nuori mies, oikeastaan poikanen kun käsky kävi lähteä. Hän teki velvollisuutensa. Sotavuosista isoisä ei kuitenkaan halua puhua, kerran murkkuikäisenä yritin jotain kysellä ja sain vastauksen ettei hän halua niistä ajoista puhua. Voin vain kuvitella miltä se tuntui... nähdä ystävien kaatuvan viereltä, haavoittuvan.. ampua itse päin toisia ihmisiä... nuo muistikuvat tuskin ovat hävinneet mihinkään, ja varmasti osaltaan tekivät isoisästäni hiljaisen ja aika paljon omiin oloihinsa vetäytyvän. Äidinisä kuoli jo ennen syntymääni, joten sieltäkään puolelta ei ole kukan kertonut kokemuksiaan, on vain se mitä olen lukenut ja katsonut dokumenttiohjelmista. Senkin perusteella voin sanoa, ettei sotaveteraaneja pidä unohtaa.

Millaista elämä oli neuvostovallan alla
Sen perusteella mitä virolainen ystävämme kertoi 1980-luvulla, sanoisin että ankeaa. Maasta ei saanut poistua ilman lupaa, jos luvan sai, oli palattava määräaikaan mennessä tai perhe saisi kärsiä. Puheita piti varoa, koskaan ei tiennyt kuka kuuntelee ja uhkana oli passitus Siperiaan. Kaupoissa ei ollut tavaraa. Andrejn perhe (vaimo, vaimon sisar ja anoppi) toivoi tuliaisiksi aina kun vanhempani Tallinnassa kävivät, terveyssiteitä ja tamponeita. Isä kerran oli kysynyt, että mitä he käyttävät kun siteitä ei ole - vastaus oli "me ottaa kaulaliina ja laittaa se housuun". Nyrkkipyykkiä siis riitti. Andrej sai muutaman kerran muutaman kuukauden viisumin tullakseen Suomeen töihin, ehtona oli, että viisumia haettaessa oli ilmoittaa osoite missä Suomessa aikoi asua. Vanhempani majoittivat näillä reissuilla Andrejn, ja palkallaan tämä sai ostettua kotiin viemisiksi kahvinkeittimen, imurin ym. kodinkonetta, käytetyn jääkaapin sai lahjaksi. Kuukauden palkka oli ruplissa omaisuus, ja lopulta Andrej sai säästettyä ansioillaan niin paljon, että pystyi ostamaan oman asunnon kerrostalosta. Kodinkoneet olivat haluttuja muidenkin mielestä, ja niinpä eräänä kauniina päivänä kun kukaan ei ollut kotona, oli heillä käynyt varkaita varastamassa kahvinkeittimen ja imurin... varkaat olivat menneet sisään oven läpi moottorisahan avulla - eikä kukaan naapureista muka ollut kuullut yhtään mitään. Tilalle Andrej laittoi teräsoven ja tuumasi, että seuraavan kerran saavat hakata seinään reiän jos kylään meinaavat tulla. Vanhempani kävivät vierailulla uudessa kodissa. Siisti pieni kaksio, mutta vessa löytyi rappukäytävästä - siellä äitini oli ollut ihmeissään kun "vessassa" olikin ollut vain reikä, ja siitä mennyt putki alas läpi talon. Siis sisähuussi kerrostalomallia.

Asepalveluskin oli toista kuin Suomessa. Andrejn mielestä Suomessa se oli leikkikoulua ;) Palvelusaika oli pitkä, ja aina oli joku taistelutanner, johon sotilaat sai heitettyä, niin että oli pelko hengissä selviämisestä. Eikä riittänyt, että piti pelätä luoteja, omia tovereitakin tuli varoa. Siitä Andrej sai opetuksen kun eräänä yönä eräs oli hiipinyt puukon kanssa kimppuun ja hengenlähtö oli ollut lähellä. Muistona on arpi. Ja minkä takia? Muistaakseni tämä toinen oli halunnut Andrejn ehjät kengät, siis ihan mitättömästä syystä oli valmis puukottamaan.

Sitä sun tätä

Eiliseksi oli heti aamuksi muistilistalla autotohtorille soittelua (ensi keskiviikkona menopeli taas pajalle klo 8:ksi - yäk, aikainen herätys jälleen), opintolainan korkotukihakemuksen täyttö ja toimitus Kelaan ja vakuutusyhtiöön soitto, että saa hieman maksuaikaa lisää.

Laittelin sitten laskujakin maksuun ja huomasin, että opintolainan tiedoissa on nyt kyllä kauhunväreaineksia - verkkopankin mukaan minulta perittäisiin 3oo euroa kk:ssa jatkossa. Ei helskutti, ei se lottovoitto ole vielä tullut, joten äkkiä soitto omalle pankkineuvojalle ja kyselemään mitä tuo oikein meinasi. Kun eihän me noin oltu sovittu. Mielellänihän minä velan äkkiä pois makselisin mutta kyllä kotihoidon tuesta pitäisi jäädä rahaa muuhunkin elämiseen. Sovittiin tapaaminen ensi keskiviikoksi - ja vasta illalla muistin että eihän se käy kun menopeli on siellä pajalla eli pakko perua tuo tai saada jostain kyyti... Pankkineuvoja vain on sairaslomalla keskiviikkoon asti eli peruminenkin jäisi viime tippaan.

Aamupäivä meni hujauksessa kun soittelin sinne tänne, enkä sitten ehtinyt kauppaan ennen Taaperon päiväunia. Kun sain pojan unille, oli lähdettävä uusimaan jälleen kerran työnhakua. Sain peräti kaksi työhönosoitusta eli suomennettuna löytyi kolme paikkaa (pari työvoimaneuvojan virkaa ja kärjäoikeuteen kaivataan virastomestaria), joihin minun tulee lähettää hakemus. Nuo olivat kyllä sellaisia joihin olisin laittanut hakemuksen joka tapauksessa - on niin kiva saada nenälleen aina kun postiluukusta kolahtaa kirje "kiitämme mielenkiinnostasi. hakemuksia tuli 356 kpl:tta ja valituksi tuli xxxx xxxxxx." Joo, todennäköisyys päästä edes haastatteluun on pienempi kuin saada neljä oikein lotossa :P (perustan tämän väitteen siihen että neljä oikein lotossa on tullut jokusen kerran mutta työhaastattelukutsua ei). Työpaikan saanti on lottovoiton luokkaa.

Työkkäristä kiireellä kotiin ja ruoan tekoon. Sitten pää kolmantena jalkana kuskaamaan Esikoinen futisharkkoihin, Poppana muskariin, Tuuliviiri puuhakerhoon, pikavisiitti kirjastoon ja sieltä terveyskeskuksen vuodeosastolle käyttämään anoppia tupakalla. Sain anopin huoneeseensa takaisin ja vilkaisin seinäkelloa... 17.15!!! Nyt tuli hoppu, siihen aikaan Poppanalta loppuu muskari. Ei muuta kuin juosten matkaan, muutaman sadan metrin jälkeen oli pakko jatkaa kävellen kun kunto ei riitä - puuskutti ihan kunnolla. Pääsin muskarin ulko-ovelle, jossa kello näytti 17.05... ***kele... turhaan juoksin itseni puolikuoliaaksi :D Olinpahan nyt sitten ajoissa paikalla. Mitä opimme tästä? Ei pidä luottaa muihin kuin omaan kelloon.

Poppana pääsi muskarista ja lähdimme joulukalentereita ostamaan (hyi hyi, olin unohtanut koko asian). Ei ollut ensimmäisessä kaupassa, eikä toisessakaan, eikä kolmannessa... siellä Poppana juurtui siinä silmänräpäyksessä lattiaan kiinni kun kuuli ettei suklaakalentereita enää ollut *huoh*. Maanittelin ja houkuttelin liikkumaan, kyllä niitä jostain löytyy vielä. Ei auttanut. Nappasin sitten repun hihnoista kiinni ja vedin neitiä perässä, suostui sentään jalkoja liikuttamaan. Auton luona muistin vielä yhden kaupan lähellä, joten käveltiin sinne. Pelastus! Sieltä löytyi suklaakalentereita vielä vaikka kuinka paljon :)

Illalla meinasi päästä muutam ärräpää lisää. Juuri kun olin kehunut kuinka yli 12 vuotta vanha pyykkikoneemme ei ole temppuillut koskaan, Mies tulee kysymään että miksei kone tyhjennä vesiä pois. Eieieieieieiei... se ei saa hajota tähän konkurssiin! Ei nyt! Kaivoin ohjekirjasen esiin ja lykkäsin miehelle josko löytäisi sieltä neuvoa. Kun Mies sitten tuli olkkariin, kysyin että oliko nukkasihti tukossa... "ai mikä nukkasihti? Se oli niin täynnä törkyä ettei koko nukkasihtiä edes näkynyt!". Ups, minä en tosiaan ole sitä tainnut putsata piiiiiiiiitkään aikaan. Sieltä oli kuulema löytynyt karkkipaperia, bioniclen osia, hiusdonitseja... sinnekö nekin aina katoaa :o Kadonneiden sukkien salaisuus ei kyllä paljastunut edelleenkään eli kai tuo kone ne oikeasti syö. Putsauksen jälkeen kone toimii taas mainiosti.

Ai niin. Uudesta päästä sain kaverilta kommenttia ;) Se kuulema saa minut näyttämään jotenkin nuorelta :D Otanko kohteliaisuutena vai loukkaantuisinko ;) ? Olinko muka ennen vanhan näköinen... hmmm.