Kotikaruselli

Perhe-elämän pyöritystä johon kuusi lasta antaa tahdin - marssijärjestyksen määrävät kuitenkin vanhemmat

Esikoisen 13 v. synttäreihin on aikaa
Lilypie Baby Ticker

Isosiskon 11 v. synttäreihin on aikaa
Lilypie Baby Ticker

Tuuliviirin 9 v. synttäreihin on aikaa
Lilypie Baby Ticker


Lilypie Baby Ticker

Pipa
Lilypie Baby Ticker

Vauva-Taapero
Lilypie Baby Ticker

lauantaina, heinäkuuta 30, 2005

Krääh... ötököitä pilvin pimein

Ulkoistuminen tänään on selkeästi vaaraksi hengityselimille (tukkoutumisvaara) sakeanaan lentelevien inhotusten takia. "Lentomulkkuja... yöks", tuumasi Poppanakin - lisäsi vielä että "ei naulata" kun nauroin ilmeelle. Miten niin neitokaisella on ärrävika :D No juu, yöks nuo kuitenkin ovat... tunkevat silmiin, nenään, suuhun ja korviin, hyi! Sisälle kun tultiin teki mieli puoli tuntia vain ravistella itseään siltä varalta että vielä tippuu jostain lisää. Yök yök yök!

Tänään rohkaistuin kokeilemaan intialaista ruokaa. Kaleidoskoopin korma kakkonen osoittautui ihan syötäväksi, hieman enemmän makua vain kaipasin lisää... olikohan nuo mausteet mitkä eilen kaupasta ostin jo kuinka vanhoja kun ainakaan ohjeistuksen mukaisella annostuksella ei maistunut pahemmin muu kuin kardemumma.. Lapset kuitenkin söivät valittamatta, mikä sekin on jo saavutus, ottipa Poppana lisääkin ja Tuuliviirikin kehui, joten ainakin lapset siitä löysivät makua. Yksinkertaisena tuo annos riitti meille nipin napin eli kakkonen pitää tuplata ensi kerralla. Teen kyllä toistekin, seuraavalla kerralla tosin minä taidan kokeilla korma ykköstä.

Jälkiruoaksi Isosisko halusi tehdä mustikkapiirakan (valmis muropohjasta) kun Mies eilen töiden jälkeen kävi mustikoita poimimassa. Ei saanut kuin ämpärillisen vaikka neljästä paikasta oli käynyt katsomassa, ja tuumasikin ettei tänä vuonna taida sitä 50 litraa saada kerättyä mitä on aikaisempina vuosina mummolleen kerännyt. Mummo kun syö joka aamu kaurapuuroa mustikoiden kera niin tuo 50 litraa menee vuodessa :D

Nyt pitää mennä saunan lämmitykseen. Mies leikkasi orapihlaja-aidan ja on hiestä märkä. Uhh, mitkä aromit :P

torstaina, heinäkuuta 28, 2005

Ihanaa

Kyllä sitä rentoutui kunnolla ja mieli lepäsi kun järveen pääsi. Mikä onkaan ihanampaa kuin kellua järvessä laineiden keinuteltavana ja katsella kumpupilviä sinisellä taivaalla :) - minä nautin (paitsi aina silloin kun Tuuliviiri, Esikoinen tai Isosisko roiskivat vettä naamalle ja Tuuliviiri meinasi kiskoa minut uppeluksiin... tokenivat kuitenkin kun uhkasin mennä kuivalle maalle). Aah, kyllä oli mukavaa!

Mies oli tänään hankkinut uuden patterin pikkumökin toiseen huoneeseen. Entinen aiheutti aina sulakkeen palamisen kun sitä käytti, joten siinä oli jotain vikaa. Mies oli töistä soittanut ja tilannut patterin, myyjä toisessa päässä oli sanonut hinnaksi 150 euroa, johon Mies tokaisi "se tulee mulle" ja hinta laski 75 euroon :D . Hmm, siis ilmaa on pattereidenkin hinnoissa, ja tietyissä asioissa kannattaa laittaa Mies kauppoja tekemään niin säästää.

Veden kutsua ei voi vastustaa

Eilen kävin lasten kanssa mökillä saunomassa ja uimassa. Kyllä se järvivesi oli edelleen ihanan lämmintä - niin lämmintä että pakko tänään ottaa uusiksi ja hypätä jorpakkoon. Oli puhetta että jos tuossa ilta seitsemän aikoihin mökillä olisi kahvia tarjolla niin ajelen lasten kanssa taas sinne isääni morjenstamaan (tuli tänään aamupäivästä).

Yllättävän hyvin tässä vielä onkin järki päässä vaikka nämä ihanaiset eläväiset ovat kaikki kotona ja minä ainoa aikuinen talossa. Eilisilta tosin oli hiukkasen.. hmm... hermoille käypä kun lapset sinkoilivat energisinä pitkin seiniä ja hyvä etteivät katossa kävelleet. Huokaisin helpotuksesta kun puoli yhdeltätoista olivat sängyissään ja hiljaa - kaikki paitsi Esikoinen joka jäi katsomaan Diiliä kanssani.

On nuo tv-ohjelmatkin kamalia kun meinaa saada näppylöitä niitä katsomalla. Mutta Diilissä se yksi harppu(una) on kamala, tai oli, sai eilen onneksi potkut. Minä ja Esikoinen ihan taputettiin Trumpin päätökselle :D Mielenkiintoinen ohjelma... paljon mielenkiintoisempi kuin suomalainen versio, jota jaksoi hikisesti yhden osan seurata sivusilmällä (tai -selällä kun selkä telkkariin päin on) irkatessa. Toki Diilin jälkeen sitä piti kommetoida vielä irkissä kun Kaleidoskooppikin on siihen koukussa ;) Nukkumaanmeno meni siis vähän myöhäiseksi.

Tänään laitoin lapset siivoamaan rojunsa, ne olivat vaivihkaa taas hiipineet leikkihuoneesta vähän sinne sun tänne ja kyllästyin katsomaan kun ne eivät hiipineet takaisin. Isosisko yllätti ja pesaisi lattiatkin muutamasta huoneesta kun kamat oli kasassa. Reipas tyttö ja nyt täällä tuoksuu niin hyvälle - puhtaan raikkaalle. Pipa ja Poppana yrittivät tehdä tuhojaan vesassa vanhalla kaavalla... Poppana meni vessaan, Pipa viuhahti hetken kuluttua perässä, ja kun minä siitä tovin kuluttua lähdin tarkistamaan, niin eikös neidit olleet purkaneet kaapista laatikollisen ph-suojia ja repivät suojapapereita tarraosasta irti ja liimailivat ph-suojia lattiaan ja seiniin. Kääk! Tuon ovat ehtineet tehdä ainakin pari kertaa aikaisemminkin eikä näköjään vieläkään ole mennyt sana perille etteivät ne ole mitään tapettia tahi muita seinätarroja :P . Karjaisu kenttäkenraalin äänellä ja *viuh* kumpaakaan neitiä ei näkynyt enää sekunnin kuluttua...

keskiviikkona, heinäkuuta 27, 2005


Pakettimatkaaja valmiina lähtöön. Taapero rakastaa laatikossa istumista, tuolla istui tyytyväisenä pitkän tovin ja aivan hiljaa :D Posted by Picasa

Hyviä neuvoja tarjolla

Tulipahan taas irkissä todistettua, että kyllä minulta aina hyviä neuvoja saa ;) (huom. nikit muutettu)...

[11:48]xxx> mä tartteisin jotku tissinkannattimet tai näissä imetysliiveissä pitäis olla jotku nostattimet :p
[11:49]tsu> xxx, auttaisko jos ilmastointiteipillä teippaisit tiukasti rintojen alta ja nostaisit ylöspäin ja niskan taakse taas kiinni ;) ?
[11:49]J> :D
[11:50]J> tsu, oletko testannu itse?
[11:50]J> toimiiko varmasti?
[11:50]tsu> en ... minä en ole tarvinnut mutta tuo tuli mieleen näin äkkiä ajateltuna
[11:50]tsu> että siitä xxx vois saada avun
[11:50]xxx> vois auttaakin :)
[11:56]_p_> :DD
[11:57]tsu> kyllä minulta aina hyviä neuvoja saa ;)
[11:57]J> sä voisit blogata noi sun hyvät neuvot ;)
[11:58]_p_> hihhi
[11:58]tsu> hmm ... oliskohan tuo sitten osa 1 ...
[11:58]J> vaikka niin ;)
[11:58]J> ja hei muista laittaa että se oli mun idea että bloggaat ne ja linkki mun blogiin ;)

Eikös ollutkin hyvä neuvo... eikä maksa paljon. Kohta minun varmaan tarttee tehdä Sarasvuot ja alkaa ottaa näistä neuvoista maksua ;) ... sitäkin J on jo ehdottanut.

maanantaina, heinäkuuta 25, 2005

Mikä päivä?

Kyllä tämä on kamalaa kun päivät vierii sitä tahtia ohi ettei perässä pysy, ja muista että mikä päivä on kyseessä. Minä olin jo välillä siinä uskossa että tänään on tiistai ja kun se ei kuitenkaan tuntunut ihan oikealta, piti alkaa miettimään ajan kanssa että missä mennään ettei mettään mennä.

Lauantai-iltana olin jo valunut tyystin C.S.I Miamin lumoihin kun Esikoinen soitti klo 22.20 "tule hakemaan, olen täällä keskustassa" . Häh?! Eikös noiden pitänyt vasta sunnuntaina kotiutua. No, eihän se muu auttanut kun laittaa Tuuliviiri Taaperon vahtiin (olin juuri meinannut pojua alkaa nukuttamaan) ja kaahata autollaEsikoinen hakemaan, eihän Esikoista voinut jättää kiskan kulmille seisoskelemaan. Onneksi välissä oli ollut mainoskatko niin ei jäänyt paljoa näkemättä.

Eilen tuli ajeltua sen verran, että hain Pipan ja Poppanan mökiltä. Mies meni klo 7:ksi töihin, eikä tyttöjä oikein klo 6 arvaa herättää tai siinä voisi olla kestämistä kun väsymys pukkaisi päälle jo puolilta päivin ja päiväunille neidit eivät hevillä suostu. Nukahtavat jos sattuvat nukahtamaan mutta ei muuten. Tänään tytöt pääsevät kuitenkin vielä mökille huomisiltaan asti kun Miehellä on huomenna vapaata. Mutta sen jälkeen kolmen viikon ajan taidan minä saada nauttia tyttöjen seurasta kun tuo aikainen työhönmeno kestää niin kauan. Ja herran jestas sentään!! :O .. Kohtahan alkaa koulut! (ooh, muisti pelittää - muistin tuon). Ihan kiva kyllä sinänsä että alkaa arki taas - minäkin muistan paremmin mikä viikonpäivä on menossa.

Joku tilapäinen mielenhäiriö iski tänään, tartuin scünci steameriin ja höyrytin keittiön ja yhden vessan. Taas kerran totesin keittiössä että kyllä tuo on kätevä laite, irroitti kiinni palaneet mömmöt liedestä hankaamatta, vessassakin tulee puhdasta jälkeä pinnoissa. Ei pitäisi kyllä katsella tuota ostoskanavaa tai tv-shoppia vai mikä tuo nyt on... haluaisin vielä magic bulletin, vanhemmillani on se ja kun siellä oltiin viime kuussa, niin sillä sai tehtyä ihania jäisiä mansikkadrinkkejä jotka toivat helpotusta kuumuuteen ;) . Lasten annoksesa vain jäisiä mansikoita ja joskus vadelmia, sekä tilkka omenamehua - aikuisten juomaan kipattiin hiukan Bacardia sekaan ja nam! Toki tuolla saa muutakin tehtyä kuin juomia.

Isosiskosta ei ole kuulunut mitään perjantain jälkeen, jolloin soitti että tulee (ehkä) kotiin tänään. Saas nähdä. On tuo neiti sellainen reissuliisa, että uskon vasta kun näen :)

lauantaina, heinäkuuta 23, 2005

Sataa, sataa, ropisee

Mukava säätila vallinnut eilen ja tänään. Harmi vain että täti tuli juuri nyt - ei toivoakaan ulkoilusta kun ei vessaa viitsi mukana raahata, ja menisi siinä se ulkoilun nautintokin kun pitäisi pönttö kaulassa tai selässä kulkea. Istun siis tässä koneen ääressä ikkuna auki ja nautin sateen kohinasta ja viileän ilman tuulahduksesta näin. Tosin ei tuo aurinkokaan periksi meinaa antaa, välillä sataa ja paistaa yhtäaikaa. Noin, nyt on päivän säätiedoitus blogattu. Mielenkiintoista eikös juu.

Tuuliviiri ei niin nauttinut sateesta kun ulkoa sisälle tuli juuri kun taivaan hanat aukesivat kunnolla. Olin Taaperoa syöttämässä ja meillä oli kummallakin oikein hauskaa kun katsoimme kuinka märkä Tuuliviiri oli sisälle tullessaan. Lätäkkö kertyi äkkiä lattialle, vaatteet olivat niin litimärät kuin olla ja voi. Eikä poika tajunnut ottaa niitä märkiä vaatteita (alkaako se miesten toivottomuus jo noin nuoresta ;) ? ) pois, vaan istui sohvalle kääriytyen sitä ennen villapeittoon. Lätäkköhän siinä tuli sitten sohvan eteenkin *huokaus*. Piti ihan huomauttaa että kuiviakin vaatteita löytyisi kun alkoi aivastelemaan.

Lattian luuttuaminen on tänään tullut muutenkin tutuksi. Olin tuossa aamupäivästä kauppaan menossa ja ihmettelin kuinka Taapero nyt niin hiljaa viihtyi leikkihuoneessa. Kurkkasin huoneeseen ennen kauppaan lähtöä ja syy selvisi - jäpikkä istui lattialla edessään makaronilaatikkovuoka ja kauhoi siitä suuhunsa sormin sapuskaa! Pipa oli käynyt jossain vaiheessa jääkaapilla, napannut vuoan ja syönyt siitä osan ja nyt Taapero jatkoi loppujen syömistä. Toki sitä oli silitelty myös lattiaan vähän sinne ja tänne. Että kyllä nämä lapset osaavat ruokkia itsensä jo nuoresta pitäen. Eikä tarvi ruokaa edes lämmittää, menee se kylmänäkin. Kyllä tämä on helppoa.

Taaperolla on tässä iltasella ollut tylsää selvästi. Tuuliviiri lähti vielä takaisin ulos joten ei ole kaveria - Pipa ja Poppana lähtivät mökille Miehen matkassa kun tämä töistä pääsi (hehe, Tuuliviiri tässä jo yksi päivä kysyi että "miksi isä on muuttanut kotoa pois?" - ei muista että joka kesähän Mies asuu mökillä, minä vain käyn siellä silloin tällöin mutta nautin kaupunkimukavuuksista mielummin). Taapero on nyt sitten viihdyttänyt itse itseään purkamalla lompakostani kaikki kortit pitkin lattioita (kaivoi lompsan ensin käsilaukusta), käynnisteli videoita, sammutteli telkkarista virtoja ja hihkui sitten kun telkkari sammui, ränkkäsi tv-tason lasiovia (avain hukassa eli ei saa lukkoon, kohta varmaan hajalla), purki tasossa olevat hyllyt ja hakkasi niillä hyllylevyillä lattiaa, käväisi välillä keittiössä ja tyhjensi kaapista keittokirjoja lattialle (no parempi tuokin kuin se että yksi päivä poika kulki lihanuija kädessään ja sen toisessa päässä oli pieni kirves), sitten taas takaisin olohuoneeseen sen näköisenä että mitähän nyt tekisi. Annoin keksiä käteen niin kävi istumaan lattialle ja katsoo nyt telkkaria ainakin hetken. Mutta on tuo ihana silti ;)

Tilasin tiistaina extrafilmiltä 128 valokuvaa digikuvista ja jo eilen nuo tulivat. Sen verran todo-listalta tänään sain tehtyä, että Pipan ensimmäisen vauvavuoden valokuvat alkavat olla nyt albumiin laitettuna. Ihan viimeisimmät vain ovat hiukan hukassa kun piti ne piilottaa Pipan ja Poppanan käsistä enkä muista mihin ne laitoin :/ No kuitenkin. Nyt vielä Taaperon ekan vauvavuoden kuvat albumiin ja sitten voisin laitella noita kaikkia muita kuvia mitä on odottamassa samaa käsittelyä vuodesta -97 alkaen... IIIKS! Niitä on paljon...

perjantaina, heinäkuuta 22, 2005

Ei tarvinnut Miestä säikytellä ;)

Ei tarvinnut myöskään tehdä testiä eli se säästyi aikaan tulevaan, kai sille joskus tarvetta vielä tulee. Keittelin eilen kuukuppikeittoa ja sitä ei tätikään voinut vastustaa ;) - porhalsi aamupäivästä paikalle. Imetys voi vaikuttaa siihen ettei kierto ole palautunut vielä ihan säännölliseksi. Että ei tule huhtivauvaa meille, vaikka jos olisi ollut tulossa niin ei sekään olisi harmittanut mutta ei harmita tämäkään kun vasta vuoden kuluttua voisi Mies olla valmis (ehkä) ihan yritykseenkin. Jäisi piinailut väliin jos yllätyksenä tulisikin jo ennen yritystä, ja piinailussakin on omat mukavat puolensa - ainakin jälkikäteen ajateltuna :D

torstaina, heinäkuuta 21, 2005

Kaupassakäynti ennätys - "täti" alkoi piiloleikkiin

Eilen oli hieman kiirettä iltapäivällä. Esikoisella oli lähtö Kokkola Cupiin klo 17 - ja ennen Esikoisen lähtöä piti käydä kaupassa naapurikaupungin puolella kun Prismaan oli tarkoitus mennä. Muutenhan tuota aikaa olisi ollut mutta kun Taaperon päiväunet rytmittävät elämää niin se laittoi vähän vauhtia toimintaan.

Taapero heräsi vähän klo 15 jälkeen. Poika oli vielä syötettävä ja juotettava ennen kuin kauppaan päästiin lähtemään. Pipa ja Poppana oli otettava mukaan, tuhotehoja kun ei voi jättää keskenään kotiin, ja Esikoinen lähti kauppaan mukaan kun tullessa oli tarkoitus viedä poika joukkueen bussin lähtöpaikalle. Esikoinen tosin marisi ja mutisi ettei ehditä millään kun vasta klo 16 päästiin lähtemään kotoa ja matkaan meni 15 minuuttia.

Pääsinpäs näyttämään että kaikki on mahdollista kun äiti laittaa vauhtia peliin ;) . Prismassa laitoin Taaperon ja Pipan ostoskärryihin, Esikoinen sai työntää Poppanaa ratasmaisissa kärryissä... ja sitten menoksi. Ensin apteekissa pikapikaa, sitten kaupan puolelle tuttua ostosreittiä pitkin ostoslistan mukaisessa järjestyksessä. Ostokset oli kasassa 10 minuutissa ja kassajonossa pukkasi hikeä. Puolisen tuntia, vähän reilu, sen jälkeen kun liikkeelle lähdettiin, oltiin jo bussin lähtöpaikalla :) . Entinen kauppaennätys oli 15 minuuttia minulla ;)

Täti leikkii kuurupiiloa
Odottelin tuon punahelmatädin saapuvan suunnilleen tänään kylään. Eilen näyttikin siltä että täti ihan ajallaan tulee kun lähetti tuhrutädin paikalle... mutta mutta... tänään ei mitään. Olo on kyllä sellainen, että täti tulee paikalle. Toisaalta tässä voi kyllä miettiä, että mistä johtuu pizzan syönnin jälkeinen oksettava olo, piti oikeasti nieleskellä jo kertaallen syötyjen päälle etteivät tule paluupostissa takaisin. Mittasin huvin vuoksi lämmön, tasan 37 astetta, ja näpit ovat jääkylmät. Hmm, onneksi kaapissa on pari r-testiä, tilasin kerran useamman kun halvalla sai netistä ;D . Ehkäpä huomenaamulla pitää pissiä tikkuun jos ei täti ole vieläkään paikalla...

tiistaina, heinäkuuta 19, 2005

On pilvee, pilvee, pilvee...

Jippii, ihana aamu. Taivas on pilvessä ja ulkona on mukavan harmaan näköistä. Aah, tässä silmä lepää ja ehkä olotilakin jos jatkuu vain koko päivän tällaisena. I like this :) Tässähän voisi suunnitella vaikka shoppailemaan lähtöä kun kärsii nelipyöräsaunaa liikuttaa.

Tulevan faijan blogista huomasin näin aamutuimaan blogeja selatessa linkin Siiveniskujen puolelle, jossa kirjoittaja perusteli hyvin perusteellisesti miksi ei lapsia halua. Hui hirvistys kun tuon luin! Hiukset kieltämättä nousivat pystyyn ja ihokin meni kananlihalle. Suorastaan painajaismaista kuvailua mitä elämä olisi vauvan/lapsen kanssa. Luojan kiitos en ole enää sinkku tai lapseton - tiedän ettei se nyt noin hirveää ole, ei lähellekään. Sanoisinpa että tuon kirjoittajan kannattaisi uskoa se näkemys, ettei voi tästä asiasta tietää ennen kuin sen kokee :)

Se mitä kaupan kassajonossa näkee on vain pintaraapaisu, ja kieltämättä nämä pellavapäät osaavat kaupassa (tai ihan missä vain missä känkkäränkkä noita yllättää) ne ikävimmät puolet usein näyttää tietyssä iässä mutta sekin on vain ohimenevää. Lapset tuovat elämään itkua ja hammastenkiristelyä, päreiden palamista mutta ei pidä unohtaa myös sitä iloa, naurua ja onnea. Kyllä minä olen sitä mieltä, että enemmän tässä lapsellisen elämässä on hyviä puolia kuin huonoja (kas kummaa että kuuden lapsen vauvakuumeinen äiti tätä mieltä voi ollakin ;) ), enkä vaihtaisi tätä enää aikaan 13 vuotta sitten jolloin esikoinen vasta oli haaveissa. Toki se, että hankkiiko lapsia, on jokaisen oma asia mutta totuuden tästä elämästä tietää vain se, jolle se on tuttua. Mitä jatkuvaan väsymykseen tulee... se riippuu tuurista. Meillä ei ole pahemmin tarvinnut valitella väsymystä muuta kuin joskus harvoin. Lapset on siunattu minun unenlahjoillani, joten helpolla ollaan siinä asiassa päästy ;)

Nyt voisinkin käydä laittamassa Taaperoiselleni aamupuuron niin ei pääse känkkäränkkä kylään. Pipa, Poppana, Tuuliviiri ja Esikoinenkin ovat vaihteeksi rauhallisia - kukaan ei nahistele eikä kinastele mistään. Pipa lauleskelee sängyllä, Poppana leikkii Taaperon kanssa legoilla, Tuuliviiri ja Esikoinen katsovat telkkaria... Ah, tätä rauhaa :)

maanantaina, heinäkuuta 18, 2005

Taistelu trampoliinista - Pipa ja Poppana ottavat yhteen osa xxxxjne.

Tytöt tulivat puhaltelemaan Taaperoa kasvoille kun syötin poikaa, joten ehdotin, että menisivät hyppimään trampoliinille ja katsovat kuinka kauan jaksavat hyppiä... vuorotellen siis. Poppana ehti trampoliinin luo ensin ja alkoi hyppimään.. Pipa tuli trampoliinille ja huusi Poppanaa tulemaan pois, ja kun sisko ei totellut, yritti vetää tämän pois. Mitkään kieltoni eivät auttaneet, vaan Pipa jääräpäisenä kiipesi trampoliinille istumaan, estäen näin tehokkaasti Poppanan pomppimiset.

Kun Pipa huomasi ettei Poppana poistu, neiti tönäisi isosiskon trampoliinilta pois ja alkoi itse hyppiä. Poppana kipusi äkkiä takaisin trampoliinille ja työnsi Pipan alas. (Koko ajan Pipa karjuu suoraa huutoa) Pipa hakkasi raivoissaan pari kertaa nyrkkeilysäkkiä, nappasi lattialta Ihaa-keppihevosen ja yritti huitaista Poppanaa... IIKS!! Ikkunat vaarassa (Pipan selän takana)!! Siinä vaiheessa oli pakko ottaa hieman kenttäkenraalin komentokarjuntaa (koko kortteli varmasti kuuli) mutta tehoa oli vain sen verran että keppihevonen laskettiin taas lattialle ja ikkunoihin kohdistunut uhka väheni. Poppana oli hypännyt trampoliinilta pois kun keppihevosella koetettiin huitaista ja Pipa väkkäränä meni siihen istumaan. Poppana yritti huitaista kädellä ja Pipa karjuu "ÄÄÄÄ-ÄÄÄÄ ... ei osunuu-ut ... ÄÄÄÄ... ei osunuu-ut... ÄÄÄÄ-ÄÄÄ"... siis yllytti Poppanaa huitomaan lisää.

Taapero seurasi silmä tarkkana näytelmää ja söi lautasen tyhjäksi ennätysajassa... jotain hyötyä tuostakin episodista. Kun sain Taaperon alas syöttötuolista, menin laittamaan oven kiinni huoneesta missä Pipa karjui - Poppana oli jo poistunut paikalta aikaisemmin - ja toivotin kauniita päiväunia Pipalle. Vastauksena, mikäli mahdollista, entistäkin kovempaa huutoa, joka lakkasi kuin veitsellä leikaten viidessä minuutissa ja Pipa nukkui. Aah, kyllä nukkuva lapsi on suloisen näköinen ♥ ... ja ennen kaikkea hiljainen ;)

YÖK... pahaa. Taaperon olisi ehkä kannattanut jättää tämä pullo kallistamatta - pullonpohjasta tulikin maistiaiset ja seurauksena puistattelut ;D Posted by Picasa

sunnuntaina, heinäkuuta 17, 2005

Lisää mansikoita

Isosisko tuli kotiin tänään :) Kivaa, oli jo ikävä. Samalla reissulla kun kävin tytön hakemassa, käytiin myös kaupassa - piti ostaa lisää niitä mansikoita. Ukkonen jyrähteli jossain ja vettä satoi (jippiii... ihanaa) ja minä nautin kävelystä ulkoilmassa. Harmi vain että ei nuo sateet kauaa kestäneet.

Tuskin oltiin kotiin päästy kun puhelin soi, ja J-serkku kyseli tulisiko Isosisko heille yökylään... ja lähtihän tuo. Ei tarvinnut edes reppua purkaa kun otti sen mukaansa. Lähtevät J-serkun kanssa sitten huomenna tai ylihuomenna Mikkeliin... ilmeisesti viikoksi. Reissuliisa tuo vanhin tyttöseni. Minullekin tuli puhelu. Mies kyseli olisinko saunaan tullut mökille tänään mutta kiitos ei näin kuumalla. Hetken kyllä asiaa harkitsin mutta sitten alkoi päänsärky, joka jyskyttää edelleen eli ei saunaa, se vain pahentaisi. Yskä vaivaa myös ja yllyttää jysäriä, ja jotta kaikki olisi täydellistä, huuliherpeskin aktivoitui pitkästä aikaa, viimeksi tainnut vaivata pari vuotta sitten.

Tuoreista mansikoista oli pakko tehdä mansikkatorttu. Paljon mansikoita ja reilusti kermaa... slurps! Oli herkullista. Taapero pysytteli tiiviisti vieressä kun torttua syötiin ja vaati osansa. Oli pakko laittaa loput pois näkyvistä tai poju olisi vain osoitellut ja kinunut lisää. Nyt en arvaa mansikoita niin tarjota kun eilen annoin, ja iltasella peppu punoitti :/ . Tiedä sitten johtuiko mansikoista vai olisiko kakka ehtinyt polttaa vaikka ei kauaa vaipassa ehtinyt olla.

*haukotus*... väsyttää mutta kun ei saa edes nukuttua. Taidanpa mennä kaivamaan pillerivarastoja ja heitellä pari tabua taas suuhun niin jos se olo vaikka alkais hymyilemään. Ihan tavallista buranaa vain, Panacodista riittäisi yksi siihen että alkaisi päässä heittämään (särkykin loppuisi kyllä) ja kasvoille tulisi virne mutta kun niistä voi tulla myös ihan karmean pahaolo.

lauantaina, heinäkuuta 16, 2005

Taa-taa-taapertaa

Tänään on ilmeisesti myös Taaperon mielestä ollut kuuma ja hikinen päivä... Ainakin tuo on ehtinyt ottamaan jo kahdet suihkut.

Äsken ihmettelin mihin poju hävisi jalkojen luota pois kyhnäämästä, tuumasin sitten että varmaan Esikoista auttamaan pelaamisessa kun toisesta huoneesta kuului Esikoisen mölyämistä. Kävin sitten laittamassa tsi-Fuzzit narulle ja imut kuivuriin, tulin takaisin ja oli hiirenhiljaista. Esikoinenkin oli hiljaa. Kiersin katselemassa huoneita.. ei näkynyt Taaperoa eikä kuulunut :o - meinasin aloittaa kierroksen uudelleen niin että tutkailen kaikki nurkat ja pöydän alisetkin kun keittiön nurkasta pöydän ja tuolien takaa alkoi kuulua *litsläts litsläts* -ääntä..

Siellähän se Taapero istui onnellisena 7up-lätäkössä, iski käsiä lammikkoon ja nuoli niitä kun samalla jaloillaan läiski limulätäkköä onnessaan. Poju oli saanut kumottua Esikoisen limumukin päällensä ja nautti aikaansaannoksestaan ilmeestä päätellen täydestä sydämestä ja suuttui kun komensin Esikoisen ottamaan ja siistimään pikkuveljen sillä aikaa kun minä siivoaisin lattian.

Päivän ekan suihkun Taapero otti iltapäivällä kun sai kaadettua Pipan maitomukin niskaansa...

Minua huijattiin pihahommiin

Esikoinen ilmoitti reippaana poikana leikkaavansa nurmikon. Minä menin näyttämään kuinka kone käynnistyy ja pysyy käynnissä eli lykkäsin Taaperon isoveljen syliin siksi aikaa. Ajoin vähän matkaa ja otin Taaperon syliin, että Esikoinen saa otettua ruohonleikkurista kiinni ettei kone sammu. Poikapa päästi samantien irti turvakahvasta ja *kolinkolinpruut*... leikkuri sammui. Minä sitten selittämään, että kahvasta on pidettävä kiinni tai muuten käy noin. Annoin Taaperon taas Esikoisen syliin, käynnistin koneen ja ajoin vähän matkaa... kun käännyin ympäri, Esikoinen mennä viipottaa Taapero sylissä sisään! Jahas... että homma jäi sittenkin minulle. No, mikäs siinä - leikkasin etupihalta tuon apilapellon nurin mutta jätin suosiolla sivut ja takapihan koskemattomaan luonnontilaan... ei sinne kukaan näe. Kadulta esteeksi on orapihlaja-aita ja ikkunoissa on sälekaihtimet kiinni ettei tuo aurinko pääse kuumentamaan enempää asuntoa (porottaa koko hela dagenin ikkunasta sisään jos ei estele). Leikataan nuo sitten kun joskus sataa... Kuulin huhuja että jossain päin Suomea olisi vettäkin nähty... miksei vieläkään täällä.. Niin hiki hommassa tuli vaikka osan pihaa jätti väliin, että oli mentävä suorinta tietä suihkuun.

Kauppareissulla aamupäivästä ostin 5 kg:n laatikon mansikoita. Pitäähän se pakkaseen saada talven varalle edes vähän. 20 e/laatikko. Kun Mies, Pipa, Poppana ja Tuuliviiri lähtivät mökille, aloin Esikoisen kanssa niitä perkaamaan. Hyvinhän tuo sujui kun oli apuri. Taidan huomenna hakea vielä toiset 5 kiloa niin saa Isosiskokin auttaa - pitää puolilta päivin käydä hakemassa tyttö kotiin.

Perkaamisurakan lopulla alkoi tehdä mieli jäätelöä joten Esikoinen jäi siivoamaan loppuja mansikoita ja minä lähdin kauppaan. Taapero oli päiväunilla, ja ajattelin että ehdin ihan hyvin kauppaan ja takaisinkin ennen kuin poju herää - mitä vielä. Sen kun kaupan parkkipaikalle pääsin, soi puhelin ja Esikoinen sanoo: "Mitä minä teen Taaperon kanssa kun se on tullut teidän sängyn kautta pois pinnasängystä ja kaatanut cd-telineestä kaikki cd:t pitkin lattioita, osassa on levytkin otettu pois koteloista, keräänkö ne takaisin?". Voi huokaus... pitääköhän laskea taas pinniksen pohjaa vähän alemmas. Eipä tuossa mitään, sanoin että kerää levyt takaisin ja pitää Taaperoa silmällä, minä tulisin takaisin ihan pian. Ei tuota nuorinta olisi kuitenkaan saanut nukahtamaan enää muuta kuin nuijan avulla.

Saas nähdä miten Mies jaksaa mökillä kolmen villiviikarin kanssa. Eilen oli kuume taas noussut (alkuviikosta oli ollut kuumetta) ja Mies vain tärisi kun tuli Isosiskon leiriltä poikien kanssa kotiin :/ . Mutta mökille oli silti päästävä... outo tapaus.

torstaina, heinäkuuta 14, 2005

Niitä näitä

Väsyttää... tuntuu vaihteeksi siltä että voisi vain nukkua päivät. Tänään yritinkin kääntää kylkeä aamulla (klo 9.30 aikaan) kun olin Taaperon syöttänyt tämän herättyä. Pikkuherra vain oli sitä mieltä, että nyt ei nukuta. Harmillista. Eihän se auttanut kuin nousta ylös ja tulla katsomaan mikä maailmanlopun meininki olohuoneessa oli kun Pipa ja Poppana vuorotellen karjuivat. Ei mitään erikoista sitten kuitenkaan, kunhan taas kiistelivät jostain.

Isosisko
Eilen puolilta päivin piti lähteä viemään Isosisko painavine reppuineen leirille lähtijöiden lähtöpaikalle. Olin utelias ja punnitsin repun, painoa näytti olevan 8,5 kg että kyllä siinä on kantamista. Toivottavasti tienposkesta ei ole kovin pitkä matka itse leiripaikalle kävellä. Huomenna siellä olisi vierailupäivä illalla klo 19-21, partiolaiset ovat järjestäneet sinne ohjelmaa ja iltanuotiolla olisi pikkupurtavaakin tarjolla. Kivahan tuo olisi mennä mutta kun ei ole tietoakaan siitä millainen kävelymatka on ja millaisessa maastossa, niin taidan jättää väliin Taaperon kanssa. Mies lähtee kuitenkin käymään kun Isosisko sitä toivoi että tultaisiin.

Lasten suusta
Pipa kirvoitti naurut illalla kun tuumasi "minulla on ilmalaiva mahassa" ... tarkoitti ilmavaivoja kun paukutteli :DD

Taapero mennä taapertelee kuin ikiliikkuja konsanaan hereillä ollessaan, onneksi helteet eivät ole vaikuttaneet päiväuniin muuta kuin ehkä hiukan pidentävästi. Eli kun aikaisemmin nukkui 3-4 tuntia niin nyt nukkuu 4-5 tuntia, ja yöllä sen 10-11 tuntia. Pitää vain yrittää muistaa tarjota juotavaa pojallekin tiheämmin, ja ikävä kyllä aina en muista. Sitten kun mukillisen annan niin poika imaisee sen hetkessä tyhjäksi. Mehujäätä laitoin myös pakastimeen, sitä on kiva imeskellä kun oikein hikeä pukkaa. Millaistahan tsi-jäätelöä tulee jos teen mansikkarahkaa ja täytän niillä mehujäämuotit? Kokeilemallahan tuo selviää eli täytyy testata.

Olen yrittänyt toiveikkaasti seurata sääennusteita että lupaisivat jo sateita. Katin kontit. Hellettä, hellettä ja vielä kerran hellettä, ja jos sinne sattuu eksymäänkin pisaran kuva niin kun ennuste päivittyy, se pisara on kadonnut kuin pieru saharaan (mitä tuo maa alkaa jo muistuttamaankin - siis saharaa). Mihin ne vesisateet on kadonneet? Satoiko se viime kesänä jo tämänkin edestä? Kyllähän sitä tosin riitti silloin mutta pliis pliis, kunnon vesisateita saisi tulla. Kaiholla kaipailen syksyn kirpeitä kelejä.

Vaan nyt kai pitäisi yrittää ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä jotain.. Luultavampaa on kuitenkin että ryydyn tähän koneelle ja pelailen pelejä. Ei tule niin kuuma kun liikuttaa vain kättä, toisella voi ryystää vettä puolen litran tuopista ja tuuletin vilvoittaa selkää pyöriessään katossa. Pipa ja Poppana pitävät huolen taustamelusta... öh, siis taustamusiikista.. hakkaamalla puupalikoilla patteria parhaillaan ja Taapero musikaalisena tyyppinä (alkaa jammaamaan heti kun musiikkia kuuluu - mökilläkin käänsi volyymin täysille ja alkoi heilumaan musiikin tahdissa, papalla oli hauskaa kun sen näki) meni vauhdilla mukaan orkesteriin. Missähän ne korvatulpat taas olikaan...

tiistaina, heinäkuuta 12, 2005

Kyllä tarkenee... edelleen

Puuuh... kuuma on, onneksi viikonlopuksi luvataan jo inhimillisempää lämpötilaa. Ei minusta olisi etelän maiden eläjäksi kun jo himpun vajaa +30 astetta saa puhisemaan. Mutta enpä ole niihin maihin yrittänyt edes mennä sen yhden ainokaisen kerran jälkeen kun 18-vuotiaana kaverini kanssa Rhodokselle mentiin ja varjossakin lykki +40 astetta... HUI!!

Tänään on tullut pakattua Isosiskon retkireppua (mamma osti ison repun kun kotoa ei löytynyt) huomista varten. Tyttö lähtee muutamaksi päiväksi partioleirille. Vielä pitäisi ratkaista mihin minä tungen makuupussin ja retkipatjan ja kumisaappaat... Käytiin ostamassa Isosiskolle äsken ihan oma makuupussi ettei tarvitse Esikoiselta tai minulta lainailla. Jysk:stä löytyi halvalla, vain 10 euroa ja hyvän tuntuinen. Katselin siellä paria kerrossänkyäkin sillä silmällä, että jos mökillä alkaisi pikkumökin toista huonetta kalustamaan toisin. Nyt siellä on vuodesohva, ja kun sen avaa auki, ei lattiatilaa pahemmin jää. Jos sinnekin ostaisi kerrossängyn niin lattialle jäisi tilaa vaikka tanssia ;)

Samalla reissulla käytiin kaupassa. En osaa näköjään pitää itselleni annettua lupausta olla ottamatta Poppanaa mukaan kun kuitenkin otin, ja Pipan ja Taaperon ja Isosiskon myös. Tällä kertaa kasvatuskeinoista (kiristys - uhkailu - lahjonta) lahjonta toimi hyvin - lupasin suklaapatukan jos käyttäytyy kunnolla. Kotiin tultiin tuossa klo 13 aikoihin ja sitten olikin aika aamupalalle ;D - tosin ennen kuin syömään päästiin sain luututa pöydät, tuolit ja lattian. Tuuliviiri mokoma ei puolenkaan vuoden jankutuksen jälkeen muista että "pöydän reunalle ei saa jättää mitään mihin Taapero voi ylettyä" vaan jätti siihen avonaisen maustekurkkupurkin... grrrrrr. Ja pettämättömän tutkansa avulla (piip piip... jotain jätetty ulottuville) Taapero tottakai osasi suunnistaa sitä kohti ja vetäistä kurkut liemineen nurin kun Tuuliviiri käänsi selkänsä ja lähti keittiöstä pois.

Ai niin. Mies toi eilen taas kukkia ruokatunnilla ♥. Kaunis pieni kimppu jossa oli keltaisia ja oransseja ruusuja ja jotain pieni lilanvärisiä kukkia. Ihana Mies!

sunnuntaina, heinäkuuta 10, 2005

"Mikä tuolla lentää?" - "Naton oranssi ohjus" - "Eikä ole kuin kiljuva nainen"

Viuuuh... Lähdin perjantaina käymään mökillä... ja tulin pari tuntia sitten kotiin. Hieman venähti. Oli niin ihana ilma, ja kun saunomiset ja grillailut venyivät, ja sitten vanhempanikin jo tulivat mökille, niin tuumasin että taidanpa jäädä yöksi. Olin varuiksi autoon ottanut kaiken mitä tarvitaan Taaperoa ajatellen jos en kotiin tulisikaan - eihän sitä ikinä tiedä miten sitä innostuu.

Kävin uimassa, tottakai, ja vesi oli kuin keitettyä. Aivan ihanaa pulikoida, ja muksut asuivat yötä myöten vedessä. Pipa ja Poppanakin polskivat suurimman osan aikaa rantavedessä uimarenkaiden kanssa. Taapero taas kulutti aikaa tutkimalla käpyjä, keppejä ja vaikka mitä. Tylsä äiti vain teki stopin tutkimusmatkailulle siinä vaiheessa kun poju taapersi kohti grilliä johon oli tehty pieni kokko polttamalla käpyjä.

Lauantai
Yö meni hiukan epämukavammin. Taapero taisi vierastaa matkasänkyä (tai mikä lie ollut) ja heräili itkasemaan aina silloin tällöin mutta rauhoittui kuitenkin takaisin nukkumaan kun suhisin hiljaa "sssshhhhh". Klo 5 aikaan poju meinasi että nyt voisi alkaa jutustelemaan mutta siinä vaiheessa käänsin tylysti selkää ja Taapero ymmärsi vinkin - kävi nukkumaan. Klo 10 aikaan herättiin sitten enemmän tai vähemmän pirteinä, minä vähemmän ja Taapero enemmän. Mies ja isä olivat jo lähteneet kalaan siinä vaiheessa Pipa mukanaan (tyttö oli kuulema nukkunut koko pari tuntisen minkä järvellä olivat). Minä menin suoraan vaihtamaan uikkarit päälle ja hyppäsin järveen. Ai että aamu-uinti oli ihanaa. Sen jälkeen oli jo pirteämpi olo.

Hoputtelin sitten äitiäni matkaan kun kauppaan piti lähteä, että ehditään takaisin mökille ajoissa. Otettiin Poppana mukaan ja isommat muksut (Esikoinen, Isosisko, Tuuliviiri ja J-serkku) saivat jäädä mökille uimaan. J-serkku tuli meille yökylään (suoraan leiriltä) yhdeksi yöksi torstaina kun tarvitsi yökyläpaikan - kotona olo ei ollut suotavaa kun siellä isännälle oli jäänyt putki päälle :/- mutta nyt näyttää siltä että J-serkku on meillä epämääräisen ajan kunnes kotiin voi taas mennä. No, mahtuuhan meille ja mökille, ja on Isosiskollakin isompi tyttökaveri.

Lapset olisivat olleet valmiit laittamaan jokainen hieman omista rahoista kiinni kumiveneeseen, ja lupasin kauppareissulta sellaisen tuoda. Harmi vain että tuloksena oli tyhjää. Kaikki kahden hengen kumiveneet ovat loppu ainakin Prismasta ja Etolasta. Etolasta sanoivat etteivät saa edes Helsingistä lisää kun ovat sieltäkin loppu. Pöh! Mikä kumivenevillitys nyt on menossa? Pitää jatkaa metsästystä jos jostain löytyisi vielä kuitenkin. Taaperolle ostin kaupasta oman pienen uima-altaan mökille niin pääsee viilentymään pojukin. Järvestä tykkäsi niin kauan kun vain jalkoja uitettiin mutta kun peppuun asti upotin veteen niin kiljaisi vastalauseeksi ja nosti jalkoja ylös :D . Mamma osti puhallettavan kilpikonnalelun kaveriksi altaaseen niin ei tarvitse yksin istua. Kaiken kaikkiaan kauppareissulla menikin aikaa sitten niin paljon, että miesväki soitteli jo mökiltä ja kyselivät että minkä supermarketin meinaamme tyhjäksi ostaa. Kolme tuntia vain... onko tuo nyt paljon kun shoppailemaan mennään ;o ?

Mökillä alkoi olla jo Taaperon uniaika hieman ohikin, ja pikkukänkkä alkoi vaivata. Päätettiin lähteä Kankkulan Kaivoon terassilla käymään kun lapsille oli jäätelöt luvattu, ja ajateltiin että Taapero ottaa unet veneessä. Yleensä kaikki lapset ovat taintuneet siellä unille mutta pikkumies olikin erilainen. Istui, seisoi ja tutki venettä eikä tietoakaan siitä että nukkuisi. Isosisko ja J-serkku jäivät mökille, mutta siitä huolimatta veneessä oli hieman ylilastia (viidelle rekisteröity) kun neljä aikuista ja viisi lasta kyydissä oli. Siksi matka tehtiin hitaasti ja nautiskellen järvinäkymistä. Vähän tuo meinasi vettä roiskia päälle mutta sehän vain viilensi kuumuudessa :)

Terassilla muksuihin upposi pari jäätelöannosta ja aikuiset joutuivat uhrautumaan ja ottamaan parit tuopit ;) - pitäähän se olla joku balanssi hommassa. Taapero piti selvästi maiseman vaihdoksesta. Syötyään ruoan konttaili, käveli tai välillä eteni karhukävelyllä pitkin terassia ja tutki tukkirekeä, kävi puutarhakeinussa ja nurmikolla, ja taas takaisin varjoon pummaamaan jäätelöä siltä kenellä sitä näki olevan. Paluumatkalla poika ei nukkunut vieläkään, ennen kuin vasta lähellä mökkirantaa isän sylissä. Heräsi kyllä heti kun rantauduttiin, joten isä lähti rataskävelylle poikaa nukuttamaan. Taaperopa nukkui vain sen ajan kun Mies käveli, heräsi heti jos Mies pysähtyi, joten Mies käveli sitten reilun tunnin ;D

Venerengaskyytiä
Grillattiin, ja ruoan päälle oli sitten oikein hyvä ottaa Miehen ehdotuksesta vaari ja innostua venerengasajeluun. Minä en viime vuonna sitä kokeillutkaan kun rengas hankittiin, joten nyt oli tilaisuus. Uikkarit ja pelastusliivit päälle ja venerenkaaseen. Mies heitti vitsin kun renkaaseen menin: "Noinkohan tämä köysi kestää..". Lähdettiin liikkeelle ja ensimmäisestä nykäisystä köysi katkesi >:/ ... Miehellä oli hauskaa. Mokomakin. Mitäs pitää puolilahoja köysiä veneessä, siis ihan aikuisten oikeesti, uusi köysi on ostettava ensi viikolla jo. Toisella yrittämällä päästiin sitten liikkeelle. Jihuu! Jipppiiii!! Kunnon rodeokyytiä :DD Kivaa! Mahtavaa! Jeeeee!!!

Pitelin kaksin käsin lujaa kiinni renkaista kun Mies teki kaarroksia ja sitten veti minut läpi niiden laineiden ja rengas pomppi ja heilui. Olo oli kuin Linnanmäellä konsanaan jossain vauhtivimpaimessa. Sitten yhdessä isommassa laineessa... en tiedä miten se oikein kävi - ensin olin kyydissä ja sitten yhtäkkiä upoksissa... lensin kuin naton ohjus kiljuen järveen :DDD . Tuli testattua että pelastusliivit toimivat, hienosti nousin pintaan ja pysyin siinä... ja vesi oli mahtavan lämmintä syvälläkin. En voinut muuta kuin nauraa kikattaa kun katsoin että Mies meni jossain kaukana ja rengas pomppi tyhjänä perässä. Tuli sitten kyllä lähemmäs noukkimaan minua vedestä. Se vain ei ollutkaan ihan niin yksinkertainen temppu. Venerenkaaseen ei ollut toivoakaan päästä, se kääntyi ympäri heti kun yritin siihen. Veneeseen pääsykään ei ollut helppoa kun veneessä ei ole uimatikkaita (ne ostetaan siihen heti!!) ja veneen reunat ovat korkeat. Mies kiskoo kädestä ja nauraa, minä nauran vedessä... ja yrittäkääpä kiskoa jotain jostain ylös kun kaikki voimat menee nauramiseen - eihän siitä mitään tullut :DD Oli pakko kellua hetki vedessä ja yrittää saada nauru loppumaan. Mikäs siinä oli kelluessa.. Lopulta Mies alkaa antamaan ohjeita "käsi tänne" -> ottaa kädestä kiinni, "toinen jalka tänne, se ulompi (*naurua naurua*)" - heitän jalkani veneen reunaan ja Mies ottaa kiinni, ote lipesi -> lisää naurua -> uusi yritys ja pääsin veneen reunalle ja lopulta Mies sai kipattua minut veneeseenkin. Hinasin venerenkaan viereen ja hyppäsin taas kyytiin - kivaa menoa vielä lisää, enkä tällä kertaa tippunut mihinkään. Sitten piti mennä jo rantaan kun lapset jonottivat siellä omia vuorojaan. Tunnin verran Mies ajelutti lapsia keskellä järveä... ja sitten loppui veneestä bensa :DD . Tuuliviiri oli sitten pumpannut bensanjämiä sen verran että Mies sai aina hetken otettua vauhtia ja valuivat tyhjäkäynnillä suurinpiirtein takaisin rantaan.

Tänään
Yö meni Taaperolla hieman paremmin. Minäkin sain nukuttua kun klo 2 aikaan laitoin tuulettimen hurisemaan niin kävi vähän vilpoisammaksi olotila mökissä. Muutaman kerran poika heräsi yöllä itkasemaan ja tyyntyi taas suhinaani. Klo 9 jälkeen herättiin ja kontattiin, tai Taapero konttasi, minkä kinkkasin aamukahville isoon mökkiin. Jestas kun lihakset kiljuvat hoosiannaa tuon venerengasajelun seurauksena... huhuh aiaiaiaiai... Mutta varmasti menen viikolla uudelleen jahka nämä kivut hieman hellittävät. Hienoa selluliittihierontaa ;)

Juotiin aamukahvit ja syötiin aamupala, sitten uimaan. Äitikin uskaltautui aamu-uinnille, ja kävi jo eilen uimassa *taputtaa* - isä tuumasi että taitaa meidän hulluus tarttua äitiinkin ;D . Sitten olikin aika laittaa tavarat kasaan ja tulla kotiin, Mersu oli vanhempieni auton tiellä joten minun oli lähdettävä ensin. Hieman äitiä harmitti kun taas piti lähteä jo ajoissa pois, oli ajat sitten suunnitellut että tämä olisi viikonloppu jolloin lähtevät vasta iltasella, mutta isän serkun kuolema (tasan viikko sitten kuoli) ja tulevat hautajaiset parin viikon kuluttua laittoi suunnitelmat uusiksi kun viikon kuluttua eivät ehdi käydä kummitätini luona hiuksia laitattamassa ihmismäiseen kuntoon ja siitä seuraavana viikonloppuna on jo hautajaiset.


Taapero nautti myös aamupäivän uudessa uima-altaassa olostaan, sivussa näkyy hieman Pipaakin pikkuveikkaa naurattamassa. Posted by Picasa

torstaina, heinäkuuta 07, 2005

Huh hellettä

Joopa joo, heinäkuu ja helteet. Nämä säät ottavat naisesta puhdin pois, lapset sen sijaan mennä porskuttavat samaa vauhtia kuin ennenkin - ei hyvä yhtälö ollenkaan. Onneksi iltaisin tytöt ja Mies ovat sentään olleet mökillä niin kotona on silloin rauhallisempaa. Eilen ei näkynyt edes Tuuliviiriä koko päivänä. Poika oli herännyt ja lähtenyt ulos ennen kuin minä heräsin, ja klo 21 jälkeen aloin soittelemaan perään, että onko poika tallella. Olihan tuo, niiden kaksospoikien luona - olivat koko päivän polskineet siellä uima-altaassa. Tuli siinä puoli kymmenen jälkeen kotiin, istui hetken sohvalla ja meni nukkumaan sillä välin kun olin Taaperoa laittamassa nukkumaan.

Tänään Mies varustautui ilta-ajeluun Mikkeliin Esikoista hakemaan mutta vaari toikin Esikoisen jo päivällä kotiin ettei miehen tarvitse yötä myöten ajella. Pääsevät nyt sitten tänäänkin mökille uimaan. Minä en tiedä jaksanko lähteä vai en, voisin nukkua vain. Väsymyksestä huolimatta helle saa pään pehmenemään... eilen pesin toisen vessan lattiasta kattoon, ja tänään jääkaapin... Siis siivoushulluutta pukkaa päälle... apua. Tarttui ilmeisesti myös Isosiskoon kun tyttö pesaisi tänään toisen vessan, ja vielä myöhemmin meni ulos tuohon kuumuuteen ja leikkasi nurmikon. Huh. Kyllähän minäkin sen olisin leikannut, odottelin vain viileämpiä säitä - siihen asti olisi apilat saaneet kukkia ihan rauhassa...

Jaahas, tänään minä menen sitten ainakin käymään mökillä. Mies tuossa kävi syömässä ja totesi ettei sinne voi lapset tänään yöksi jäädä kun aikoo mennä klo 7:ksi huomenna töihin eli herätys olisi jo kuudelta. Siispä minä käyn ainakin lapset hakemassa mökiltä kotiin vaikka en itse sinne uimaan menisikään. Ilta-ajelu osuikin siis minulle.

Mutta mutta... nyt Taapero nukkuu, joten minä voisin vetää luuni sohvalle ja katsoa saisinko edes torkuttua vaikka isommat muksut tömistelee ympärillä.

tiistaina, heinäkuuta 05, 2005

Jatkoa menneisiin - Korkeasaaressa

Viime viikon torstai kului taas vain ollessa. Kyttäsin kelloa ja odottelin P-serkun soittoa, että koska kotiutuu kynsimanikyyristä niin menisimme kylässä käymään. Ikävä kyllä serkulla meni sen verran aikaa, että enää klo 18 aikaan ei kannattanut kylään lähteä kun Taaperon iltatouhuihin ei enää ollu kovin kauaa - ei olisi kylässä ehditty käydä kuin ovelta kääntymässä.

Perjantaina tuokin kyläreissu onnistui. Lähdettiin heti kun Taapero päiväuniltaan heräsi, mitä nyt syötin pojan ensin. Taapero ei ihme kyllä ihan pahasti enää kummitätiä ja -setää vierastanut eli viihtyi lattiallakin kunhan kumpikaan kummeista ei syliin yrittänyt ottaa ;) . Esitteli taaperrustaitojaan ja vaappui huoneesta toiseen.

Äiti ehdotti että lauantaina käytäisiin Korkeasaaressa. Se sopi hyvin minunkin suunnitelmiin kun aikaa oli. Pakattiin aamulla picnik-reppuun evästä ja kylmäkalle, ja suunnattiin bussilla keskustaan. Kaupassa oli pakko käydä kun rattaista oli valjaat hukassa, ja Taapero yritti välillä nousta seisomaan, eikä evästäkään ollut ihan tarpeeksi. Suunnattiin Sokokselle, ja voi jee noita lapsia... Tuuliviiri kyseli koko ajan missä ollaan, minne mennään, koska mennään Korkeasaareen, ei jaksa kävellä, janottaa, nälättää... Poppana marisi ensin ettei jaksa kävellä, näki lelut - eikä likkaa meinannut saada sieltä pois :P . Minun piti käydä nappaamassa neitokainen olalle perunasäkin tyyliin että päästiin ruokapuolelle ostoksia tekemään. Siellä Poppana laittoi taas jarrut päälle ja jäi mököttämään, ei jaksanut kuulema kävellä. Verenpaine alkoi kohota ja kysyin että lähdetäänkö sitten takaisin mamman ja papan luo koska jos Korkeasaareen halusi, niin käveltävä oli (Pipa istui matkarattaissa joten sieltä suunnalta ei valitusta kuulunut). Poppana halusi eläimiä katsomaan joten mentiin eväsostoksille... "ostakaa jäätelöä, ostakaa karkkia, saisko jonkun lelun... maksaa vain 2 euroa" :PP . Päästiin kassajonoon kun Poppana taas haihtui, Tuuliviirin sain pysymään lähellä lahjomalla eli ostin pussillisen tikkareita joista lupasin yhdet heti ulkona. Siispä Poppanaa hakemaan ja taas olalle roikkumaan. Eihän tyttö siinä viihtynyt vaan halusi alas, ja kun näki tikkarit niin jopa pysyi siinä.

Kävely Kauppatorille Korkeasaaren lautalle sujuikin sitten hyvin tikkareiden voimalla. Porukkaa oli paljon mutta mahduttiin sentään kyytiin ettei tarvinnut 20 minuuttia odotella seuraavaa lauttaa. Korkeasaaressa marina alkoi heti kun rantaan päästiin. Tuuliviiri: "mulla on nälkä *marinaa*", Poppana: "minua janottaa *ja marinaa*"... Vaikka minä ja äiti kuinka yritettiin sanoa, että mennään heti syömään ja juomaan eväitä mutta paikka on pienen kävelymatkan päässä, niin ei kun valitus jatkui - loppui sentään välillä kun juoksentelivat katsomaan näkyykö tiikereitä, leopardeja tai muita kissaeläimiä tai pitelivät nenästä kiinni myskihärkien lähellä ja yökkäilivät hajun takia ;DD

Paviaanien luona oli pakko istahtaa alas ja antaa lapsille ensiavuksi makaroni-kinkkusalaatti syötäväksi, samalla imetin Taaperon. Sitten jatkettiin matkaa karhuja katsomaan (matkalla innostusta herätti kamelit ja kengurut) ja siellä syötiin loput eväät eli broilerilihapullia, kurkkua, kinkku-juustoleipiä, kirsikoita, mehua, kahvia ja pullaa. Äiti oli ottanut vettä viru valgea -vodkapulloon ja kun siitä kulautti aimo annoksen kakistelematta niin vieressä istuva mies oli katsonut kuulema melko pitkään :DD . On se luojan lykky ettei kukaan lapsista pyytänyt, että anna mullekin ja olisihan mamma antanut... silloin sitä vasta olisikin saattanut joutua tuijotuksen kohteeksi ;)

Aika meni kuin siivillä ja ruoan jälkeen olikin suunnattava pian takaisin lautalle. Piti ehtiä kauppaan vielä. Poppanapa oli löytänyt leikkipaikan, eikä olisi (jälleen kerran) suostunut lähtemään. Hain neidin mukaan ja lähdettiin kävelemään, kun sanoin että lähdetään kotimatkalle niin tyttö karkasi juosten takaisin leikkipaikan suuntaan eikä uskonut kun huusin takaisin. Puuh... ei kun siis minä juoksemaan helmat lepattaen perään ja kantamaan tyttöä taas olkapäillä takaisin. Otin kädestä kiinni että kävelee vieressä, ja Poppana alkaa huutamaan että "polveen sattuu, muo sattuu polveen, mä en voi kävellä!!" . Joo joo, eihän siinä polvessa mitään vikaa ollut minuuttia aikaisemmin kun kirmasi täyttä vauhtia toiseen suuntaan.. Pidin Poppanaa kädestä ja annoin huutaa - tyttö kuitenkin käveli vieressä itse ettei kantaa sentään tarvinnut. Olipa "kiva" kymmenen minuutin kävely rantaan... Taapero onneksi nukahti päiväunille vihdoin ja viimein huudosta huolimatta.

Laiturilla Poppana istui maahan ja otti kengän pois jalasta - iso rakko kantapäässä *huokaus*. Mutta kantapää on ihan eri juttu kuin polvi :/ Onneksi Pipa oli välttämättä halunnut jalkaansa Poppanan lipokkaat kun kotoa lähdettiin, niin Poppana sai ne jalkaansa kun Pipa kerran istui rattaissa. Lautalla oli taas sama pariskunta kuin mennessä samassa pöydässä meidän kanssamme ja tuli juteltua meno- ja paluumatka heidän kanssaan. Yhtäkkiä mies laittoi viiden euron setelin pöydälle (oltiin juuri Tuuliviirin kanssa puhuttu tikkareista, minä en suostunut antamaan pussista neljänsiä tikkareita heti) ja sanoi että käy ostamassa lapsille tikkarit :o . Minä kieltämään ettei tarvitse, että ottaa rahan takaisin - mies ei suostunut vaan halusi että lapsille ostetaan tikkarit. Lapset saivat tikkarit ja minä annoin loppurahoja takaisin. Mies ei huolinut vaan sanoi että osta koko rahalla tikkareita :D . Lapset kiittivät, ja minä ostin tikkareita lisää kun kaupassa oltiin.

Kauppatorilta Elielin aukiolle lapset kävelivät marisematta... ihme. Bussissa Pipa oli kuin satutäti Runeberg ja puhua pulputti taukoamatta. Juuri ennen kuin pysäkille tultiin, tyttö puhua papatti... ja minuuttia myöhemmin oli umpisikeässä unessa kun bussista ulos astuttiin :o :D . Pipa simahti kuin olisi katkaisijasta käännetty. Käytiin kaupassa, tehtiin ostokset, ja sitten soitin isälle että tulee hakemaan meidät - ei jaksettu enää odotella bussia vaan päätettiin kauppamatkan verran matkustaa pakettiautolla koko sakki. Siinäkin sähläyspari Poppana-Tuuliviiri ehtivät säheltää... Kummallakin oli hirveä hinku päästä eteen istumaan, ja kun Tuuliviiri oli nopeampi kuin Poppana ehtimään auton luo, niin pikkusisko pamautti auton oven kiinni ja tietysti siinä oli Tuuliviirin sormet välissä :( - se sattuu pirusti kun ison auton ovi pamahtaa näpeille, kokemusta on :( . Poppana toki tuosta pelästyi itsekin ja niin sitten kumpikin itki, toinen kivusta ja toinen pelästyksestä. Onneksi Tuuliviiri selvisi vain kipeällä sormella, ei mennyt pikkurilli sentään poikki.

Kotiin kun päästiin niin minä ja äiti totesimme että nyt on kylmän oluen paikka! Selvittiin reissusta hengissä - ja loppujen lopuksi ihan kiva tapa viettää päivää tuo olikin. Tiesihän sen lähdettäessä että marinalta ja valitukselta ei voi välttyä. Sen määrä taitaa olla vakio, oltiin sitten missä tahansa.

Sunnuntai oltiin taas kotioloissa. Grillattiin kun sää oli hieno ja syötiin ulkona. Olipa grillattu valkosipuli hyvää, samoin grillattu ananas kinuskikermavaahdon kera. Iltapäivästä tuli M-serkkuni kylään katsomaan kummipoikaansa, joka sopivasti pian päiväuniltakin heräsi. Saunottiin ja rentouduttiin, ja minä suunnittelin jo tavaroiden pakkaamista kotimatkaa varten. Esikosen Mikkeli -turnaus oli sujunut ihan mukavasti, olivat kuudenneksi tulleet (soitin ja juttelin pojan kanssa). Esikoinen ei kuitenkaan kotiutunut Mikkelistä vielä, jäi sinne vaarin luokse joksikin aikaa.

Taapero

Tuon viime viikon aikana Taaperon kävely selkeästi lisääntyi. Konttaus alkoi jäädä jo vähemmälle niin että huoneesta toiseen ja ulkonakin käveli enimmän osan aikaa. Kun Hesaan mentiin, poika ei suostunut jalkaansa ruohomatolle tai ruohikolle laittamaan. Keskellä viikkoa poju mennä viiletti jo ulkona kivetyksellä (ja piti keksiä portti ettei painalla kadulle asti) ja viikonloppuna keksi että kun ei kerran tykkää kontata nurmikolla niin sielläkin voi liikkua kävellen :) . Eilen tosin ei enää mökillä haitannut hiekka, kivet eikä havunneulaset kun pikkumies mennä painalsi pitkin pihaa. Viikolla kun Miehelle soittelin ja kerroin että pikkuinen on maailmaansa laajentanut, niin kysyi heti että kai minä olen videolle kuvannut että näkee edes siitä - no tottakai minä olen! Tyhmä kysymys ;)

Sunnuntaina Taapero oppi sanomaan "kukka". Poika osoitteli puita ja pensaita ja hoki kukkaa. Tosin välillä tuo osoitti minuakin ja tuumasi että "kukka". Ehkä hieman vielä harjoitusta lisää kaivataan.

Jatkoa menneisiin - Satusade tavattu

Aaaah, kylläpä oli ihanaa pulahtaa järveen uimaan. Vesi oli 24 asteista, joten hyvin tarkeni puljata :) . Tuuliviiri halusi kaksi kaveriaan mukaan (kaksospojat), joten oli lainalapsia mukana lisäksi. Totesin että on se kyllä onni ettei ole 7-vuotiaita kolmospoikia.. Ei no, ihan hyvin sujui kun välillä muisti kailottaa että pojat pysyvät rantavedessä eivätkä mene syvälle kun vieraat kuulema sanoisivat (poikien isän sanoja lainaten) "pulipuli" ja painuisivat pohjaan. Ei kovin suotava juttu. Pojat uivat, söivät grillattua makkaraa ja paahdettua leipää, uivat, saunoivat ja uivat... eihän noita vesipetoja meinannut saada järvestä pois edes kun piti alkaa poislähtöä tekemään. Mies, Isosisko, Poppana ja Pipa jäivät mökille yöksi.

*****
Mutta jatketaanpas niitä menneitä...

Maanantaina 26.6. ei jaksanut tehdä yhtään mitään, kunhan oltiin vaan. Toki lapset pitivät huolta ettei se nyt ihan sentään lepolomaa ollut kun parin minuutin välein oli tappelupukareina joko yhdistelmä Pipa-Poppana tai Tuuliviiri-Pipa tai Pipa-Poppana-Tuuliviiri... isoveli tuppasi kiusaamaan pikkusiskoja välillä. Silläpä pääsi vähän helpommalla kun tiistaina pappa nappasi Tuuliviirin mukaansa lähtiessään pariksi päiväksi mökille.

Äiti ja minä ajateltiin sitten käyttää tiistai-ilta kauppakierrokseen Myyrmannissa kun ei ole miesväkeä mukana narisemassa (Taaperoa ei lasketa mukaan). Hmm.. Pipa kysyi heti kun ensimmäiseen kauppaan sisään päästiin että "koska mennään kaupasta pois?" ja jatkoi samaa kyselyä joka putiikissa. Poppana taas kysyi kerran... ja sen jälkeen livisti aina kaupasta ulos. Isosisko kävi pari kertaa raahaamassa neidin takaisin, minä ja mamma etsittiin parissa kaupassa jonkun aikaa että missä likka on ennen kuin löydettiin. Lopulta sain tarpeekseni ja totesin äidilleni että käydään tekemässä ruokaostokset ja suksitaan hevon kuuseen sieltä - eihän sitä päässyt mitään edes päälleen sovittamaan kun piti koko ajan Poppanan perässä pinkoa :P . Tein taas päätöksen, että minun mukaani tuo neiti ei kauppaan lähde kovin äkkiä!

Keskiviikko 29.6. oli sateinen heti aamusta, joten totesin että nyt on hyvä lähteä auton kanssa ajelemaan ja eksyilemään. Laitoin Satusateelle tekstaria ja kysyin voinko tulla peittoja hakemaan - siellä kun on tavaranhukkaamisviikot ;) . Se sopi joten pikainen vilkaisu Helsingin seudun tiiliskiven (=puhelinluettelo) karttaan ja lapset kyytiin ja menoksi. Hyvin löydettiin perille.

Ovesta kun sisään päästiin niin vastaan konttasi kaksi suloista neitokaista ja yksi isompi kävellen :) . Olenhan minä kuvistakin nähnyt että neiti A ja neiti B ovat suloisia mutta nyt kun näin heidät silmästä silmään niin olin myyty ;) . Olisin voinut mielelläni napata tytöt matkaan - ovat syötävän ihania :) - toki vierastivat kun sisään pyyhälsi tuvan täydeltä porukkaa, eikä neiti B (olikohan se B?...) oikein tykännyt kun Taapero poskea taputteli pariin kertaan, ihan hellästi tosin :) , konttasi äidin syliin turvaan. Taapero taapersi horjuvilla askelilla ja näytteli mallia kuinka edetään kaksin jaloin pystyssä. Satusade siinä vaiheessa komensi tyttöjä laittamaan silmät kiinni etteivät ota mallia :D - taitaa olla tuhoon tuomittu yritys estellä tuota taitoa ;)

Satusateen esikoinen ja Pipa ja Poppana pyyhälsivät jossain vaiheessa yläkertaan, ja kun Taapero alkoi osoittaa väsymyksen merkkejä ja olisi pitänyt kotiin lähteä, eivät neidit meinanneet tulla alas ollenkaan. "Ei me lähdetä" kuului yläkerrasta. Uhkasin jo jättää tytöt sinne, ja ihan kuin Satusade olisi hiukan kalvennut kasvoiltaan ;) ? Tulivathan ne tytöt sitten lopulta ja päästiin kotimatkalle. Oli kyllä kiva tavata taas yksi irkkikaveri jonka kanssa on tullut irkattua jo useamman vuoden ajan :)

*****
Hmm, nyt kello on jo niin paljon että jatkan taas myöhemmin. Paras mennä nukkumaan niin jaksaa huomenna jatkaa.

maanantaina, heinäkuuta 04, 2005

Puolentoista viikon nettipimento ohi!! Jeee!!

Huh huijakkaa... ihanaa olla kotona ja tietokoneella :D . Kyllä se kannettava olisi kiva vehje.. Mutta jos nyt palaisin vielä menneisiin ja kirjoittelisin ylös pimennon aikaisia juttuja.

Juhannus
Torstaina siis lähdettiin Hesaan, kahdella autolla kun Mies ja Esikoinen kotiutuisivat sunnuntaina. Mies otti kunnian älynväläyksestä jossa keksi, että itkuhälyttimiä (siis radiopuhelimia) voisi käyttää matkalla hyödyksi niin että pääsemme juttelemaan keskenämme vaikka ei samassa autossa ollakaan. Ihan fiksu idea :) - sai matkalla höpistä kun lapset yksi toisensa jälkeen kummassakin autossa simahtivat. Perillä Hesassa Mies kehui että kerrankin on kakkosauto jolla oli mukava ajaa ja jolla uskaltaa ajaa pidempiäkin matkoja.

Juotiin kahvit ja sitten Mies kiipesi vanhempieni autotallin katolle kattoa pesemään kun oli päättänyt maalata sen juhannuksena (ettei tarvitse tulla joku muu viikonloppu maalailemaan kun ei halua mökiltä pois olla). Kahjon touhua totesin minä kun mittari näyttää hellelukemia, ja yksi vitipää kiipeää kuumalle peltikatolle :> No, ei siellä ainakaan vilu tullut.

Perjantaina eli juhannusaattona Mies oli siellä katolla keikkumassa jo klo 8 kun ei ollut saanut nukuttua. Yläkerta oli kuin sauna ja kieltämättä unet jäi vähiin minullakin. Näytti se maalaus olevan hidasta puuhaa ja kun aurinko taas alkoi paahtamaan niin ei kateeksi käynyt. Mutta ei suostunut lopettamaan puuhaa kun oli sen aloittanut.

Taaperon päiväunien jälkeen minä keräsin muksut kasaan ja lähdin timattihääparia onnittelemaan. Mies ei malttanut hommia lopetella vaan tuumasi että lähtee illalla sitten minun vanhempieni kanssa kylässä käymään kun isäni pääsee töistä. Kyläpaikassa Taapero reppana ei olisi viihtynyt yhtään poissa sylistä kun vierasti niin paljon. Minä en nyt sylikissaa niin kaivannut kun hiki vain virtasi muutenkin, joten majoittauduin pojan kanssa parvekkeelle missä tuuli sentään vilvoitti.

10 vuotta sitten 50-vuotis hääpäivillä otettiin kuva jossa minä ja kaksi serkkuani oltiin lasten kanssa. Nyt päätettiin että otetaan uusi kuva samalla periaatteella. Silloin kuvassa oli 6 lasta (minulla kaksi, yhdellä yksi ja toisella kolme), nyt 9 (minulla 6, yhdellä yksi ja toisella kaksi neljästä - toisen serkun kaksi nuorinta lasta puuttui kun olivat isänsä luona). Hieman tuli ongelmia sohvalle mahtumisen kanssa, eikä samaan kuvaankaan meinattu sopia. Odotan mielenkiinnolla onnistuiko yksikään kuva.

Parin tunnin jälkeen Taapero alkoi väsähtää joten lähdettiin takaisin "kotiin". Me kotiuduimme ja muut lähtivät. Juhannusaatto sujui siis hyvin rauhallisesti ja nukkumassakin oltiin hyvissä ajoin.

Seuraavana aamuna Mies oli jälleen aikainen kukkuja. Oli aloittanut maalauksen jo klo 6 kun ei taaskaan ollut saanut nukuttua vaikka jäi alakertaan nukkumaan. Toisaalta noin sai käytettyä monta viileää tuntia maalaamiseen ennen kuin hikoilu taas alkoi. Isällä oli vapaapäivä, joten hänkin kiipesi toiselle puolen kattoa auttamaan hommassa klo 7 - ihme kukkujia.. tuohan on vielä yötä ;) . Yhteistyöllä katto oli maalattu iltapäivään mennessä ja urakka oli ohi. Sitten alettiin viettämään juhannusta grillauksen, saunomisen ja hieman juomisenkin merkeissä. Lapset olivat innoissaan kun pappa muurinpohjalettuja paisteli parin litran taikinasta ja niin hyviä nuo olivat että kesken loppuivat.

Sunnuntaina aamupalaksi oli lisää lettuja yleisön pyynnöstä (3 litran taikinasta tällä kertaa). Myöhemmin grillattiin lisää ja ruoan jälkeen Mies ja Esikoinen hyppäsivät autoon ja lähtivät kotimatkalle. Esikoinen ei halunnut jättää peliviikkoa väliin kun maanantaina oli peli kotikaupungissa, keskiviikkona harkat, torstaina peli Myllykoskella ja pe-la-su Mikkeli Cup Mikkelissä.

*****
Jaahas, kello alkaa olemaan niin paljon että jatkan juttua myöhemmin. Mies tulee kohta töistä ja sitten lähdetään mökille saunomaan, uimaan ja grillaamaan. Pakko päästä järveen - sen verran kuuma oli ajella Hesasta tänne tänään.